Aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminta jatkaa toimintaansa koulussa olevassa luokassa. Toiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden luokkien erityisopetuksessa oleville.
Aamutoimintaa järjestetään klo 7:00-8:30 tarvittaessa ja iltapäivätoimintaa klo 12:30-16:30.
Toimintamaksu on 100 €/kk.
Mikäli lapsi on mukana toiminnassa 10 pv tai alle/kk, on maksu 5 €/pv.
Aamu- ja iltapäivätoiminta pyritään järjestämään monipuoliseksi, tarvelähtöiseksi ja vapaaehtoiseksi. Toiminnassa otamme huomioon paikalliset olosuhteet ja tarjonnan sekä yleensä käytännön mahdollisuudet. Toisin sanoen käytämme kunnassa jo olevia mahdollisuuksia ja sitä kautta pyrimme saamaan lapset arvostamaan omaa kuntaa ja asuinseutuaan. Lisäksi tavoitteena on, että lapset sisäistäisivät hyvän kasvuympäristön merkityksen.
Iltapäivätoiminta pyritään järjestämän lapsilähtöiseksi. Toiminnassa korostuvat lasten omaehtoinen leikki, luova ilmaisutaito, liikunta sekä kädentaidot. Pyrimme ulkoilemaan säästä riippumatta, joten lapselle säänmukainen vaatetus kouluun lähtiessä ylle. Varavaatetta voi reppuun pistää ja niitä voi säilyttää apip-toiminnan tiloissa. Lapsilla on mahdollisuus myös läksyjentekoon sekä lepohetkeen. Toiminnassa tarjotaan välipala n. klo 14.00.
Apip-toiminnan ohjaajat tavoittaa puhelimella ja sähköpostia sekä Wilmaa voi käyttää yhteydenpitoon.
Maarit Keränen 044 511 8258
Mervi Hämeenaho 044 5118 506
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@siikalatva.fi.
Katso lisätietoja kunnan nettisivulta: https://siikalatva.fi/koululaisten-aamu-ja-iltapaivatoiminta/