Ja Jjjiippiii vain, Kaarna syöksyi mäkeen upeassa laskuasennossa! Tuuli viuhui korvien välistä sen turkkiin ja vauhti tuntui huumaavalta. Kaarna taivutti suksia hieman kohti toisiaan vauhtia hidastaakseen ja kas se toimi, juuri niin kuin Kristalli oli luvannut. Hän jousti polvista mukaillakseen mäen pientä kupruilua ja pitääkseen tasapainonsa ja keskittyi kieli keskellä suuta. Mutta mäki oli kamalan pitkä ja vaikka hän aurasi suksillaan juuri niin kuin Kristalli oli sanonut alkoi vauhti taas itsepäisesti kiihtyä ja aivan äkkiarvaamatta Kaarnalle tuli kauhistuttavan jännittynyt olo. Entäpä, jos hän kuitenkin kaatuisi ja satuttaisi itsensä? Jalat alkoivat huojua eivätkä polvet enää suostunut pysymään koukussa vaan alkoivat jäykistyä ja…

...Kaarna liukui hurjaa vauhtia mäen hyppyriin - juuri ja juuri pystyasennossa - ja lensi ilman halki suoraan tupsahtaen pehmeään lumikinokseen. Onneksi lumi oli pehmeää eikä Kaarnaan tehnyt kipeää, vaikka tottahan se oli aivan hämmennyksissä, kun kaikki oli käynyt niin hurjan nopeasti. Samalla siitä tuntui, kuin se olisi selviytynyt aivan mahdottomasta koitoksesta ja se oli ylpeä uskalluksestaan. Mäen lasku oli hauskaa!

Tuolta kurvasivat Puro ja Kristalli Kaarnan rinnalle ja alkoivat auttaa sitä ylös kinoksesta. ”Kylläpä oli kerrassaan komea lasku!” Kristalli kehui ja Puro pyyhkäisi toverillisesti lunta Kaarnan turkista sieltä täältä. ”Hyvä, kun uskalsit!” se kuiskasi ystävällisellä äänellä. Yhdessä lähdettiin hiihtelemään edessä avautuvassa lumisessa laaksossa, hiljaa vuorotyönnöin. Tasamaalla Kaarna ja Puro huomasivat vilkuilla Kristallista mallia, kun tämä molemmilla sauvoilla yhtäaikaa työntäen liu’utti itseään sulavasti vähän pidemmänkin matkan kerrallaan.

Hiihdeltiin kuusien välistä, kun yhtäkkiä saavuttiin aukiolle ja huomattin mökki. Mökin piipusta tuprusi rauhakseen tuoksuvaa savua ja ikkunoista hehkui kotoista, kullankeltaista valoa. ”Tämähän on tuttu mökki!” Puro huomasi, ”me kävimme täällä syksyllä… täällä asuu kiltti mummo!” Ja kappas kummaa! Ne olivat todella palanneet juuri niille seuduille, joilta olivat kauan aikaa sitten matkalleen lähteneet: Mummon mökille! Ne hiihtivät ovelle, riisuivat sukset ja kopistelivat niistä lumet huolellisesti pois. Kristalli näytti, että sukset oli hyvä jättää seinää vasten nojaamaan siistinä nippuna kiepauttamalla sauvojen lenksut suksien ympäri. Sitten ne koputtivat Mummon oveen. ”Sisään, ovi on auki”, kuului Mummon ystävällinen ääni tuvasta.

Ai, kuinka lämmintä siellä oli! Ja ilmassa tuoksui ihana kullankeltainen pasteija, joka oli juuri otettu uunista. Kaarna ja Puro juoksivat haalaamaan myhäilevää Mummoa, joka oli oikein mielissään nähdessään ystävänsä.

Mutta, kun Mummo huomasi, että Kristalli oli heidän mukanaan, hän hämmästyi vallan ja vei käden suunsa eteen! ”Pohjan tytär!” hän henkäisi kunniottavasti, ”olet kaukana kotoasi! Kauan sitten Vuorenvaltias kertoi minulle, että jos koskaan tapaan pohjoisen väkeä, tulee minun antaa hänelle tietty esine. Se on vanha, muinainen… Täällä jossain se on, pölyn peitossa tietenkin…” puhuessaan Mummo oli kääntynyt penkomaan vanhaa piironkia, joka hänen tuvassaan seisoi. Siinä oli aivan lukematon määrä pieniä laatikoita ja luukkuja, joita mummo nyt availi kurkistellen yhä useampaan ja pudistellen päätään. Lopulta hän veti eräästä laatikosta esille sinisen silkkikäärön. Hitaasti hän avasi sen ja kääröstä paljastui hienoista hienoin, taidokkain kaiverruksin koristeltu peili!

Juhlallisesti Mummo nyt ojensi peilin Kristallille. Kristalli oli sanaton kunnioituksesta ja hämmästyksestä Mummon ystävällisyyttä kohtaan ja ojensi kätensä ottaakseen peilin vastaan. ”Kiitos, se on hieno!” hän henkäisi käännellessään peiliä käsissään. ”Hyvin vanha se on. Ja siihen liittyy tarina…” Mummo puhui mietteliäästi. Mutta ennen tarinoita on paras syödä vatsa täyteen. Te näytätte nälkäisiltä hiihtelyn jäljiltä. Tulkaa ottamaan pasteijaa, se on suussasulavaa! En tiennytkään, että te osaatte Kaarna ja Puro hiihtää!” hän jutteli kotoisasti samalla, kun johdatti heidät istumaan mukavasti puupöydän ääreen.