Vk 15

vk 15 - kierrätysviikko

Meillä alkoi kierrätysviikko! Koko viikon ajan on ohjelmassa kaikenlaista kierrätykseen ja lajitteluun liittyvää. 

Tiistaina kierrettiin pienryhmissä neljällä eri toimintapisteellä. Yhdellä pisteellä päästiin tekemään kynähommia kierrätysaiheisen tehtävän parissa, ateljeessa pohdittiin biojätteisiin kuuluvia asioita sekä lajiteltiin roskia oikeisiin laatikoihin, yhdellä pisteellä laulettiin Kielinupun kierrätyslaulu ja katsottiin aiheeseen liittyvä video, ja Poutapilvien ryhmässä oli kuvatehtävä, jossa mietittiin, mikä roska ja tavara kuuluu mihinkin roskikseen. Paljon opittiin, mutta paljon lapset jo tiesivätkin ja moni kertoi, että kotona myös kierrätetään - hyvä te!

Lapset ovat tosi paljon tykänneet lukea kirjastosta viime viikolla lainattuja kirjoja. Nukkarin jälkeen ennen välipalalle lähtöä on yleensä hyvä aika kirjanlukuun sekä joinakin päivinä myös ennen aamupiirin alkamista. Lapset jaksavat hienosti selailla kirjoja itsekseen tai kaverin kanssa. Kirjasto on palveluista mitä parhain ja ilmaista ajanvietettä - sinne siis perheenkin kesken!

Ennen välipalaa juhlittiin jälleen yhdet synttärit. Sankarin toiveesta laulettiin lopuksi Hämä-hämähäkki. 

Synttärijuhlat

Keskiviikon aamupiirillä luettiin Noksu kierrättää -kirja ja valmistauduttiin retkeen. Päiväkodilta pakattiin mukaan tosi monta kassia paperi-, kartonki-, lasi-, metalli- ja muovijätettä ja suunnattiin kohti Citymarketin kierrätyspistettä. Siellä kaikki saivat osallistua roskien laittamiseen oikeisiin jäteastioihin. Kartonkien puristimen äänissä riitti ihmeteltävää ja ahkerasti kaikki lähtivät mukaan kierrättämiseen. Lopuksi käytiin vielä Cittarissa sisällä viemässä paristot kierrätykseen ja samalla nähtiin pullonpalautuspiste. Matkoilla muisteltiin tuttuun tapaan liikennesääntöjä ja Cittariin mentäessä mietittiin yhdessä, miten käyttäydymme kaupan sisällä - jokainen sen hienosti tiesi. 

Torstaina oli kevään ensimmäisen Kaikki juoksee -tapahtuman vuoro. Taas päästiin liikkumaan ja nauttimaan hienosta keväisestä ilmasta. Alkuun Revontulet vetivät kaikille alkulämmittelyn. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, kun yhteisen lämmittelyn jälkeen suunnattiin kohti juoksurataa ja lähtölaskennat alkoivat. Kaikki juoksivat hienosti, osa monta kierrosta, osa käveli ja kaikki muistivat kannustaa toisia. 

Juoksutapahtuman jälkeen juhlittiin viikon toiset synttärit. Sankarin toiveesta jammailtiin Traktori jyrää -laulun tahtiin ja leikittiin Viisi pientä sammakkoa.


Perjantaina pidettiin pitkästä aikaa koko porukalla lauluhetki. Suuntaamme kevään aikana ainakin kerran vielä laulamaan vanhainkodille, joten nyt on hyvä harjoitella lapsille mieluisia lauluja sitäkin varten. Samalla laulaessa, tanssiessa ja rytmisoittimia soittaessa kehittyy mm. koordniaatiokyky, muisti ja rytmitaju. Rytmittely tukee myös kielellisiä valmiuksia ja laulujen avulla suomen kielen oppiminenkin voi helpottua. 

Ensi viikon keskiviikkona 15.4. vietämme Tärkeän ihmisen päivää. Allaolevasta kuvasta löytyy lisätietoja. Jos jokin mietityttää, kysy rohkeasti ryhmän aikuisilta. 

Tiedote

Aurinkoista ja keväisen lämmintä viikonloppua kaikille!