Vk 16

Vk 16

Tällä viikolla ollaan päästy nauttimaan ihanan aurinkoisesta ja keväisen lämpimästä säästä. Ulkona on muutamana aamuna otettu hippaleikkejä ja pientä jumppaa ennen muiden ulkoleikkien aloittamista ja erityisesti hipat ovat olleet lapsille mieluisia. Ollaan menty X-hippaa sekä banaani- ja töpselihippaa. 

Maanantaina leikittiin ulkona ja sisällä. Sisäleikeissä suosittua on ollut mm. dinoleikki, johon on keräilty lisää materiaalia leikkiä rikastuttamaan. Maanantaina leikittiin myös lääkäriä, maatilaleikkiä ja pikku-siileillä. 

Tiistaina viskarit pääsivät viskarikerhoon. Ateljeessa etsittiin ja tutkailiin jokaisen nimen alukirjaimia ja makusteltiin, miltä kirjaimet ja äänteet suussa tuntuvat. Viskarit pääsivät myös kokeilemaan eskarityyppistä kynähommaa kirjaintehtävän muodossa. Lopuksi ehdittiin vielä vähän tehdä palapelejä ja rakennella legoilla sekä magneeteilla.

Nelkut puolestaan jatkoivat tiistaina leikkiä ja leikeissä mm. rakennettiin dinomaailmaa, leikittiin barbeilla sekä oltiin remppanaisia ja -miehiä työkaluilla leikkiessä. Nelkkujen kanssa juteltiin aamupiirillä pitkään kaveritaidoista ja erityisesti siitä, että kaikenlainen toisten satuttaminen ja häiritseminen sekä rumasti puhuminen ja tiuskiminen on saatava ryhmästämme loppumaan. Jokainen nelkuista osasi hienosti pohtia ja kertoa asioita, joita hyvä kaveri ei tee tai tekee. Harjoittelemme kaveritaitoja koko ajan arkisissa tilanteissa ja aikusen malli on kauniin puheen oppimisessa olennaisen tärkeää.

Keskiviikkona koitti vihdoin paljon odotettu tärkeän ihmisen päivä. Saimme paljon vieraita ja heidän kanssaan lapset pelasivat, leikkivät, lukivat ja piirsivät. Tietysti myös paikkoja oli tärkeää esitellä. Paikalla oli isiä, äitejä, isovanhempia ja sisaruksiakin. Lopuksi kokoonnuttiin yhteiselle lauluhetkelle ja vieraammekin pääsivät mukaan soittamaan, laulamaan ja leikkimään. Meillä oli aivan ihana, lämminhenkinen, touhukas ja hauska aamupäivä. Lämmin kiitos kaikille tärkeille ihmisille, jotka saimme vieraaksemme!

Torstaina oli jumppapäivä. Puolet porukasta suuntasi päiväkodin viereiselle hiekkakentälle ulkojumppaan. Siellä mentiin hippaa, polttopalloa ja maa-meri-laivaa. Erilaisten sääntöleikkien avulla on hyvä opetella kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan niiden mukaan. Ulkona jumppailu on mukavaa vaihtelua sisäjumpalle. Puolet porukasta pääsivät jumpalle koulun saliin. Sielläkin ohjelmassa oli hippaa ja kolmen erilaisen hipan jälkeen oli kaikilla jo lämmin. Peikkolan aamujumppa (Fröbelin palikat) sai myös hien pintaan, kuten myös erilaiset liikuntatehtävät, joissa mm. piti liikkua eri tavoin ja pillin soidessa juosta tietyn värisen renkaan luokse. Lopuksi päästiin pomppimaan ja pujottelemaan pienelle taitoradalle, minkä jälkeen rauhoituttiin loppurentoutuksessa. 

Perjantaina päätettiinkin ulkoilla pidempään, sillä sää oli aivan ihana, aurinkoinen ja lämmin. Jo aamulla saatiin laittaa lippikset päähän, mikä on lasten mielestä ihan parasta ja varma kevään merkki! Saimme ulkoleikkeihin puisia autonratteja, joihin osa meidänkin viskareista pääsi taiteilemaan mittariston. Rattien kanssa pääsee ajelemaan pihalla ja keksimään kivoja autoleikkejä. 

Sisällä vietettiin ensin syntymäpäivät ja sen jälkeen pidettiin lauluhetki. Lauloimme niitä lauluja, joita laulamme ensi viikon perjantaina, kun menemme esiintymään Tyykihoviin vanhuksille. Olemme jutelleet ilahduttamisesta lasten kanssa ja totesimme yhdessä, että tällainen vierailu ilahduttaa montaa vanhusta ja samalla meillekin tulee hyvä mieli.



Alustavana tietona: yläkerran ryhmien kevätjuhlaa vietetään ke 27.5. klo 18. Lisätietoja saadaan lähempänä. 

Ensi viikon tiistaina pääsemme nauttimaan Sini&Simi -duon lastenlauluesityksestä klo 10.30 alkaen. Perjantaina lähdemme Tyykihoviin n. klo 9.30. 

Aurinkoista viikonloppua kaikille!