12. - 18.9.2025 UNESCO BSP -leiri Tanskassa


Tanskaan lähtö oli 12.9.2025 klo. 8.25 Oriveden rautatieasemalta.
 

Ensin matkustimme junalla Tikkurilaan, jossa vaihdoimme junan pikajunaan Helsingin lentokentälle. Tikkurilassa Vaasasta ja Porista tulleet oppilaat hyppäsivät matkaan mukaan. Päästyämme Helsingin lentokentälle vastassa olivat Helsingin oppilaat.  

Seuraavaksi lentomme lähtikin kohti Osloa. Siellä vaihdoimme lentomme Billundiin Tanskaan.  

Tanskan lentokentällä liityimme Viron edustajien seuraan. Odotimme kyytiä hetken lautalle. Tanskan rannikolla matkamme jatkui kohti Tanskan saarta Åroa.  

Årossa sää oli hyvin tukala. Majoitukset olivat vähän mitä oli. Teltat olivat kylmät ja sängyt olivat kovat sekä epämukavat. Yö jännitti, mutta siitä selvittiin juuri ja juuri.  

Ruoka oli kasvispainotteista, luonnonsuojelun vuoksi. Liha oli siellä “illegal.” Ruuat oli hyviä. 

Workshopit oli todella kivoja, niissä me muun muassa tehtiin origameja ja oman elämämme jokia. Opimme myös paljon muiden maiden kulttuurista ja perinteistä työpajoissa. 

Kävimme maanantaina 15.9.2025 toisella puolella Tanskaa, saarella Måndu. Matkustimme eka pari tuntia bussilla toiselle puolelle Tanskaa, meri museoon. Museossa opimme laskuvedestä ja siitä miten veden pinta on muuttunut vuosien varrella.  

Siitä matkamme jatkui traktori-busseilla meren yli Måndu saareen. Saaressa yllätti rankkasade joka sai tunteet kuumenemaan. Saimme hetken tutkia saarta kunnes lähdimme takaisin kohti Åro Campingia. 

Majoitusalueella tutustuimme saaren eläimiin ja niistä tulikin nopeasti meidän ystäviä. Saatiin saarella kyllä muitakin ystäviä kuin eläimiä. 

Illat olimme yleensä nuotion äärellä kuuntelemassa musiikkia ja laulamassa. Viimeisenä iltana jokainen maa opetti kulttuuristaan kukin tyylillään, esimerkiksi näimme Japanilta upean tanssiesityksen, tanskalaiset pitivät meille visailua ja saksalaiset lauloivat upean laulun. Tietenkin me suomalaiset pidimme perinteisen letkajenkan joka huvitti muita. Illan jälkeen kiitimme jokaista leirillä ollutta. Sen jälkeen alkoivatkin hyvästit ja viimeiset hetket yhdessä. 

Leiri oli meidän mielestä kiva ottamatta huomioon huonoa säätä ja alkuleirin huonoa leirimieltä... Pääsimme eroon huonosta leirimielestä loppu leiriä kohden, eikä leiri ollutkaan niin paha loppujen lopuksi.  

Kiitämme koulua mahdollisuudesta päästä lerilille ja sen järjestämisestä. 

-Saga ja Venla