Viikko 11

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina salissa jumppaa palloilla. Vierittämistä, heittämistä, pomputtamista ja kiinni ottoa. Liikuntaleikkeinä tunnelipallo ja lasten suosikki pallohippa.


Tiistaina tehtäviä kaiken ikäisillä. Isommilla kori tehtävissä mm. värejä,muotoja,mallinmukaan tekemistä, luokittelua. Kynätyöskentelyä ja saksitteluja pienemmillä.

Muovailupuuhat on aina yhtä suosittuja meidän lapsilla ja muovailuvahat onkin käytössä päivittäin.

Keskiviikon ulkoiluissa valmistui yhteistyönä hienoja linnan torneja. Tänään olikin niihin juuri sopiva sää.

Alavuden kaupungin teemana on rohkeasti yhdessä. Miten se näkyy varhaiskasvatuksessa ja meidän päiväkodissa. Näitä arjen pieniä tekoja yhdessä tehden ja toisia auttaen keräämme valokuvina kaupungin yhteiseen aarrearkkuun. Tässä meidän yksi yhteinen projekti, hävikki hiiri. Tähän tarvitaan jokaisen lapsen panostusta,että se onnistuu. Tänään lapset saivatkin jo toisen palkinnon, kun makaroni purkki oli jälleen täynnä.

Torstaina isoimmilla vahvuusvaris tuokiolla tarina myötätunnosta.

Leikeissä valmistui hieno rakennelma magneeteilla. 


Perjantaina seurakunnan vieras Virve vieraana. Lauloimme ja kuuntelimme tarinan Verneri vaarin kylvöpuuhista. Kiitos Virve kivasta vierailusta!


Blogi lomailee ensi viikon. Palaillaan taasen viikolla 13 blogin pariin.