Uuden vuoden perinteitä
Ympäri maailmaa vietetään uutta vuotta monin erilaisin tavoin eikä uusi vuosi koitakaan joka paikassa aivan samaan aikaan. Yksi yleisimmästä tavoista Suomessa on tinan valaminen, joka on tuttu jo 1700-luvulta. Sulatetun tinan kaataminen kylmään veteen ja siitä syntyneen möykyn tutkiminen kertovat esimerkiksi tuoko ensi vuosi tullessaan rahaa, mainetta ja vieraita. Raketit ovat nykypäivän tapa toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi, mutta niihin liittyy paljon riskitekijöitä eikä niitä kuka vaan saa käsiinsä. Rakettikauppa on nykyään miljoonabisnestä ja joka vuosi kehitetään entistä hienompia ja suurempia raketteja. Uuden vuoden lupaukset myös kuuluvat monien perinteisiin. Yleisempiä ja jokavuotisia ovat mm. kuntoilun aloittaminen ja se perinteinen tipaton tammikuu.
Oudoimpia uudenvuoden perinteitä
Etelä-Afrikassa heitellään vanhoja kodinkoneita ikkunoista. Tanskassa ihmiset heittelevät vanhoja astioita ystävien ja tuttujen oviin sekä hyppivät alas tuoleilta hyvän onnen saamikseksi. Ecuadorilaisen perinteen mukaan uutena vuonna poltetaan paperilla täytettyjä variksenpelättimiä ja kasoittain vanhoja valokuvia. Filippiineillä suositaan siihen aikaan pyöreitä asioista, sillä kuvastaa vaurautta. Muutamissa maissa kuten Suomessa on tapana käydä hautausmaalla ja muistaa kuolleita läheisiä. Tapoja riittää monissa maissa hyvin erilaisia toinen toistaan oudompia.