7.lk TET-päivä pe 10.10.2025 koulun ulkopuolella
7.-luokkalaiset ovat kukin yhden päivän koulumme siistijöiden apuna sekä toisen päivän koulun ruokalassa (toisen päivän syyslukukauden ja toisen päivän kevätlukukauden aikana). Kolmas kaikille yhteinen TET-päivä on tarkoituksena pitää perjantaina 10.10.2025. Kyseisen päivän järjestelyjä varten käännymme huoltajien puoleen oppilaiden sijoittamiseksi eri työpaikkoihin. Tarkoituksena olisi nyt yhden päivän ajaksi sijoittaa oppilaat oman huoltajansa työpaikalle, jonkun luokkatoverin huoltajan työpaikalle tai muun oppilaan lähipiiriin kuuluvan henkilön työpaikalle.
Työelämään tutustumispäivänä oppilaat voivat ruokailla omalla koululla, ellei ruokailua voida järjestää työpaikalla. Oppilaan TET-päivän pituus on kuusi tuntia, johon sisältyy ruokatauko. TET:stä ei makseta palkkaa.