Islam ja rukoilu

Muslimit rukoilevat viisi kertaa päivässä. Rukousta ei tarkkaan kuvata muslimien pyhässä kirjassa Koraanissa, vaan rukousrituaali opitaan perimätietona. Koraanissa kuitenkin mainitaan muslimin velvollisuudesta rukoilla. Rukoileminen on tärkeä uskon tunnustamiseen liittyvä tapahtuma, joten se tulee tehdä arvokkaasti. Tilannetta kunnioitetaan peseytymällä huolellisesti ennen rukousta. Peseytymistä kutsutaan wuduksi. Kasvot, kädet, pää, korvat ja jalat pestään. Rukoillessa on hyvä olla siististi ja puhtaisiin vaatteisiin pukeutunut ja rukouksen voi suorittaa esimerkiksi puhtaan rukousmaton päällä. Rukousmatot ovat usein kauniita ja koristeellisia.

Moskeija on islamin uskoisille Jumalan talo, mutta rukoilla voi muuallakin. Moskeijan minareetista kaikuu rukouskutsu, kun on rukouksen aika. Yhdessä rukoilemassa voi olla suuri joukko ihmisiä.



Rukous suoritetaan aina kohti muslimien pyhää kaupunkia Mekkaa ja siellä sijaitsevaa Kaaba-temppeliä. Se on muslimien pyhin paikka. Rukous koostuu samantapaisina toistuvista osista. Rukoilija lausuu tiettyjä Koraanin suuria ulkomuististaan osoittaakseen kunnioitustaan Jumalalle. Islamin uskossa Jumalaa kutsutaan nimellä Allah. Rukoillessa toistetaan tiettyä liikesarjaa, joka auttaa keskittymään rukoukseen kokonaisvaltaisesti. Rukoilu on islamin uskossa tärkeä tapa.


kuvien lähde: https://alquranworld.com/how-to-pray-in-islam/