2.-6.11.2020

Tuulinen maanantai vei meidät retkelle samaan paikkaan, kun aivan lukukauden alussa, Piirin alueen laitamille lehtensä tiputtaneiden pihlajien alle. Kokoonnuimme katoksen suojaan kuumalle mehulle ja sytytetyn lyhdyn ääreen pohtimaan tunteita. Kukin mietti yhden tunteen ja hetken, jolloin tunsi tuota tunnetta. Keskustelimme muun muassa  ilosta, surusta, pelosta, vihasta, innostuksesta, ja vitsikkyydestä. Juttelupiirin loppuvaiheen kiemurtelusta huomasin, että alkaa olla jo aika saada lentää tuulen mukana tutkimaan pitkästä aikaa juuri tätä retkipaikkaa, joten niin teimme: lähdimme metsästämään tunteita ihan oikeaan elämään.

Retkiaika vierähti nopeasti ja tiesimme koululla odottavan kuuman keiton ja sämpylöiden, joita otettiin monen monta kertaa ”vielä yksi”. Koko paluumatkan myötätuuli työnsi meitä selästä kohti koulua voimakkaina puuskina, hieno tunne. Lehtipyörteet kieppuivat vierellä ja edellä.

Luokassa ohjattuna piirroksena vaihe vaiheelta teimme liitutyön kolmella värillä, keltaisella punaisella ja sinisellä: vihreä ja oranssi muodostuivat lasten sateenkaariin vaivihkaa! Monesta pienestä sateenkaaresta syntyy luokan yhteinen sateenkaari. Lisäksi jatkoimme tunnetuumailua ja piirsimme kuviksi luontovihkoon ilon tunteen ja surun tunteen. Nopeille piirtäjille syntyi vielä kuvallista ja sanallista pohdintaa pelosta ja vihasta. Huomattavan monen tunteet liittyivät nyt sisaruksiin tai keräilykortteihin, joten voi päätellä, että ne herättävät tunteita juuri nyt.

Tiistaina pohdimme numeroa neljä, kun laivan miehistö, neljä tonttua olivat vetäytyneet laivan kajuuttaan ja asettaneet tuolinsa ruokapöytänsä kulmiin, kun laiva keinui niin ankarasti, että tavallisilla paikoilla ruoka kierähti pöydältä syliin. He nikkaroivat pöytään reunat, jotta lautaset pysyivät laivan liikkeessä mukana. Tonttujen pöytä oli tuttu muoto: neliö! Neliön kautta hahmotimme nelosen olemusta, teimme vihkohommia ja laskimme taas aimo annoksen lukumääriä sille päivälle. Apuna käytimme sinisiä ja punaisia kortteja, joiden päälle oppilaat ryhmittelivät lukujen 2, 4, 5 ja 6 hajotelmia. Löysimme monta eri tapaa, joilla nuo luvut voivat muodostua.

Tiistaina saatiin varsojen tarina päätökseen huipennuksenaan Ruohoharjan kohtaaminen vedessä asuvien lehmien kanssa ja paluu linnalle, johon heille oli nikkaroitu lämmin talli. Varsojen seikkailun aikana oli kypsynyt päätös palata kevään tullen omalle kotitallille, takaisin vanhan tamman luo, ja oppilaat vaikuttivat hyväksyvän tämän päätöksen. Varsojen kaviot kopisevat taputuksina ja tömistyksinä myös aamurunoissamme, jossa niille kullekin on oma rytmi ja runo.

Käsitöissä kepparien identiteeteissä on myös vilahdellut varsatarinan hahmoja, vaan nyt oppilaat piirsivät huolellisen esittelyjulisteen omasta nimetystä keppihevosestaan. Julisteet lempiruokamerkintöineen ovat valmiina hevosilla nimeltä Myrskynsilmä, Salama, Ratsu ja Tuoli. Näitä piirrettiin todella antaumuksellisella keskittymisellä, joten arvelen projektin olleen mieluisa. Heposilla on toki jo saanut ratsastaa, mutta kunhan viimeisetkin harjakarvat on kiinnitelty ratsastamme varsarunon rytmissä oikein harjat viuhuen, sen olen luvannut.

 

Keskiviikkona laskimme legopalikoiden avulla paritehtävänä ja teimme lisää vihkohommia numerolle 4. Jälkiruuaksi ruokailulla saimme nauttia rakkaudella valmistettuja ja tarkkaan saajalleen osoitettuja piparkakkuja luokallemme palanneen tuliaisina. Oppilaan solahdus porukkaan vaikuttaa käyneen sujuvasti ja kouluelämä sujuu hyvin.

 

Torstaina tapasimme jo numeron 5. Viitonen löytyi taivaan tähdestä, joka näytti tuikkivan viisisakaraisena. Punainen lanka toi näkyväksi viisitähden oppilaiden piiriin ja piirsimme sen myös omiin kehoihimme jalasta päähän ja toiseen jalkaan, jalasta käteen ja toiseen käteen ja lopulta takaisin jalkaan. Vihkoon piirrettiin ja väritettiin upeat tähdet hyödyntäen ympyrän kehän pisteitä.

”Katopas tätä ope!” kuului yhden vimmaisesti värittäneen penkin ääreltä ja naamani lähelle tuotiin käytössä kuumentunut ja voitonriemuisen viistoksi prosessissa kulunut merensininen liitu. Lisäksi sitä tahtia, kun luontevasti valmistuttiin pääsi laskemaan luokan pikkuesineitä, esimerkiksi lasihelmiä ja kastanjoita ryhmitellen. Laskemishaasteet koitin määrittää tietoisesti sopivan suuriksi kullekin laskijalle ja juuri tuohon hetkeen. Yksi pujotteli luokassa jo kukkineen ja nuupahtaneen ruusun terälehtiä lankaan kuivumaan ja laski niitä. Kukin laskija sai kirjoittaa taululle laskujensa tuloksen.

Torstaina piirsimme varsasadun loppuhuipennusta vihkoon ja kokosimme leikaten ja liimaten lyhtyjä taas yhden työvaiheen eteenpäin.  Perjantaina vitosharjoitusten lisäksi jatkoimme lyhtyjen kokoamista ja ensi viikolla ne tulevat valmiiksi. Koska lyhtyjä tarvitaan jo alkuviikosta koulupäivän aikana tapahtuvaan lyhtykulkueeseen edistimme yhdessä myös kotona lepäilevien lyhtyjä. Oli mukava seurata, kuinka ihana tunnelma vallitsi, kun lapset halusivat auttaa kaverien työtä eteenpäin omalla huolellisella panoksellaan. Kun kirjoitettiin kaverille leikattuun lyhdyn osaan nimeä ja se jolla kynä oli kädessä huokaisi ääneen ”en mä osaa tätä nimeä” niin ne, joilla kaikki kirjaimet ovat aktiivisessa ja sujuvassa käytössä kirjoittivat taululle auliisti mallin.

Lisäksi torstaina ja perjantaina juteltiin lähestyvästä juhlapyhästä, isänpäivästä. Juteltiin, kuinka päivä on nimetty isänpäiväksi, mutta maailmassa on paljon perheitä, joissa on muitakin tärkeitä aikuisia kuin isä. Ja, että perheeseen voi tuntea kuuluvan myös muita kuin vain samassa kodissa koko ajan asuvia. Todettiin, että tuohon juhlapäivään mahtuvat muutkin rakkaat ja tärkeät aikuiset ja tehtiin vaihe vaiheelta korttia ja lahjaa oma tärkeä aikuinen mielessä.

 Yksi korttiaskartelija sai selvästikin jonkin takaiskun työskentelyynsä, koska kaivautui äkkiä vimmalla työpöydän alle (pari penkkiä oli yhdessä isona yhteisenä pöytänä, jonka ääressä kaikki työskentelimme, sinne alle syntyy suojaavia sopukoita). Keskeneräisen työn viimeisin jäljennöskirjain näytti saaneen yhden ylimääräisen sakaran ja arvelin sen pahoittaneen askartelijan mielen. Lupaus yhteisestä korjaamisesta ei vielä kuitenkaan riittänyt palauttamaan hänen työskentelytarmoaan, joten lämpimän jämäkästi ohjasin hänet pois pöydän alta, sillä sen liikuttelu kaivautuessa vaikeutti toki muiden työtä. Pieni puhiseva henkilö tuli esille pöydän alta syöksyäkseen uuteen suojapaikkaan sivummalla olevan penkin alle. Me muut jatkoimme rauhassa hommia ja annoin hänen tasata tunteitaan ystävällisellä kehotuksella ”tulehan jatkamaan hetken päästä, autan sinua kyllä”. Ja kun uusia kiinnostavia työvaiheita alkoi kavereille määräytyä (valkoista liitua sinisellä kartongilla,VAU!) tepsi niiden imu. Oma vaikutuksensa lie olleen myös lämpimän jämäkällä, mutta periksiantamattomalla muistutuksella siitä, että tämäkin tehtävä kyllä koulussa tehdään, jos ei muuten ehditä niin sitten koulun jälkeen, kavereiden ollessa jo ip:ssä leikkimässä. Näiden yhteisvaikutuksesta möyri aiemmin harmistunut, nyt ennemminkin huolestunut henkilö aivan viereeni ääneti jatkamaan kirjoitustaan. Kun kaikki kirjaimet olivat paikallaan, hän vihdoin huokaisi ulos huolen juuren:  ”voiskohan tän kortin antaa äidille ja isälle yhteiseksi.” ”Totta kai voit, onpa kaunis ajatus”, vastaus nosti hymyn taas huulille. Että siellä kotopuolessa saatte nyt sitten kaikille tärkeille aikuisille tuikkivaa iloa, nauttikaa! 😊