Viikko 37
Suunnistusta kalliolla. Ensin lapset ottivat kortin, missä oli neljä eri eläintä.

Sitten he juoksivat etsimässä taulua, missä oli yksi kortissa olevista eläimistä. Taulussa oli myös jokin liikuntamuoto, tällä liikkeellä piti palata takaisin lähtöpisteeseen ja ottaa seuraava eläinkortti.

Huilattiin suunnistuksen jälkeen koiraa silitellen.

Nallematikassa uusi asia, yksi yhteen vastaavuus. Eli kun on kolme nallea, ne tarvitsevat kolme sänkyä jne.
Leikkinä oli hernepussin omistus, Ensin yhtä monta kuin leikkijöitäkin, sitten vähemmän.

Auringonkukkia.

Joenranta on aina niin ihana paikka.

Tänään vietimme väritys-päivää.