Valokuvaterapeuttisessa kontekstissa asiakasta kannustetaan kuvaan liittyvään itsetutkiskeluun. Valokuva on kuitenkin vain lähtökohta terapeuttiselle toiminnalle. Sitä tärkeämpiä ovat ne muistot, tunteet ja ajatukset, jotka kuvatyöskentely herättävät. Weiserin (2010) mukaan valokuvat ovat kouriintuntuvia symbolisia ja metaforisia (mielen) rakenteita. Ne tarjoavat sellaisia näkymiä tiedostamattomaan tai vähemmän tietoiseen mieleen kuin mitä sanallisesti on mahdollista saavuttaa. Omat henkilökohtaisesti merkittävät kuvat vaikuttavat vahvasti emootioiden tasolla sen lisäksi että ne visuaalisesti esittävät jotakin. Tämä piilevä vaikutus on läsnä kaikissa henkilökohtaisissa kuvissa (Weiser 2010, 3).

Minäpystyvyyden kannalta valokuvatyöskentely tarjoaa toiminnallisen lähestymistavan, jossa sen ilmaisullinen osuus mahdollistaa onnistumisen elämyksiä ja merkityksellisiä kokemuksia. Kuviin kätkeytyvä latentit merkitykset auttavat puolestaan avaamaan tietoisuusmaailman, johon sanallinen työskentely ei ulotu. Terapeutti auttaa asiakasta valokuvien avulla löytämään sen mikä on jo tiedossa tiedostamattomasti (Weiser 2010, 9). Hänen tärkein roolinsa on kannustaa asiakasta valokuvallisen itsetutkiskelun kautta saavuttamaan tämän tietoisuuden (Weiser 2010, 5).

Valokuvan olennaiseen luonteeseen kuuluu siihen ladatut merkitykset. Ne voivat olla luetteloivia, skannaavia tai arvioivia tapoja katsoa kohdetta. Merkitys liittyy ensisijaisesti valokuvan käyttötarkoitukseen, mutta lisäksi siinä voi olla intertekstuaalisia tai yhteisesti jaettuja lisä- tai sivumerkityksiä. Lisäksi valokuvan tulkinta herätää aina ennustamattomia henkilökohtaisia mielleyhtymiä. (Hietaharju 2006, 218) Valokuva luo merkityksiä sekä kuvan ottajalle että sen katsojalle.