1-2BC Kati Eskelinen ja Paula Mehtonen
Viikkotiedote
Viikolla 43
Suomen kielessä ekaluokkalaiset tutustuvat N-kirjaimeen.
Tokaluokkalaiset lukevat Lukukirjasta s. 34-37. Harjoittelemme virkkeen kirjoittamista.
Yhteisenä suomen kielen tunnin aiheena on tunnetarinat. Kehittelemme omat kiukkuhahmot.
Matematiikassa ekaluokkalaiset kertaavat rahalaskuja. Leikimme kauppaleikkiä. Harjoittelemme myös kokeen tekemistä.
Tokaluokkalaiset harjoittelevat yhteen- ja vähennyslaskua lukualueella 0-100. Kertaamme kymmenylitystä, joka saattaa olla monelle hankala.
Ympäristöopin tunnilla tutustutaan ihmiseen.
Tokaluokkalaiset saavat lukuläksyä myös Kätkö-kirjasta.
Liikuntatunneilla on suunnistusta koulun pihalla. Sadesään varalta voi luokkaan tuoda jumppapussin, jossa on sisäliikuntavaatteet ja pieni pyyhe jalkojen pesua varten.