Koulun toimenpiteet

Alavan koulun henkilöstön vahvuudet otetaan huomioon työn suunnittelussa ja henkilöiden sijoittelussa yksiköiden sisällä ja/tai välillä. Vakinaiselle henkilöstölle tarjotaan mahdollisuutta työnkiertoon eri yksiköiden välillä. Tiimiopettajuutta vahvistetaan Alavan koulussa ja henkilöstö kehittää aktiivisesti erilaisia toimintamalleja kehittääkseen omaa työtään.

Henkilökunnan virkavapauksien ja sairauspoissaolojen aikana pyritään toimiviin sijaisjärjestelyihin, niin, että koulun normaali toiminta ei häiriinny. Mahdollisuuksien mukaan sijaistarvetta pyritään paikkaamaan koulun sisäisesti ja eri yksiköiden välillä, niin että turvallisuuslähtökohdat eivät vaarannu. 

Lyhyet opettajan virkavapaudet pyritään tekemään pääsääntöisesti sisäisesti koulunkäynninohjaajien toimiessa opettajan sijaisena. Lyhyisiin koulunkäynninohjaajan virkavapauksiin ei palkata sijaisia.
Pidempiin yli viikon kestäviin opettajien tai koulunkäynninohjaajien sijaisuuksiin pyritään palkkaamaan ulkopuolinen sijainen.

Rekrytoinnissa huomioidaan työntekijän soveltuvuus ja vahvuudet kyseiseen tehtävään. Rekrytoinnissa noudatetaan Kuopion ohjeta sisäisen liikkuvuuden tukemisesta.

Kehityskeskustelut toteutetaan jokaiselle työntekijälle vuosittain. Kehityskeskustelut pidetään lukuvuoden 2021-2022 aikana pääsääntöisesti ryhmäkeskusteluina, mutta henkilökohtaiseen keskusteluun tarjotaan aina mahdollisuus.

Alavan koulu tukee mahdollisuuksien mukaan henkilökunnan kouluttautumista. Koulutuksiin osallistumisissa pyritään huomioimaan kehityskeskusteluissa esiin nousseet koulutustarpeet tai koulun kehittämiskohteita tukevat koulutukset.
Alavan yksikössä järjestetään mahdollisuuksien mukaan pedagogisia kahviloita, joihin aiheet nousevat henkilöstön tarpeista. Konsultoinnin kehittäminen on yksi keskeisistä kahvilan aiheista. Samoin OTE toiminnna laajentaminen omaksi toiminnaksi.
Yhteistyötä EMO luokkien opettajien kanssa pyritään vahvistamaan ja kutsumaan heitä pedagogisiin kahviloihin.

Alavan koulussa ylläpidetään työhyvinvointia muun muassa työnohjauksella, jota järjestetään kaikissa alavan yksiköissä. Työhyvinvointiin vaikuttaa myös koulutuksiin osallistuminen ja sitä kautta jatkuva oman ammattitaidon kehittäminen.
Koulussa toimii tyhy-pari, joka yhdessä rehtorin kanssa suunnittelee työhyvinvoinita tukevaa toimintaa ja pyrkii löytämään ratkaisuja työnkuormituksen vähentämiseen ja työssä onnistumisen kokemusten lisäämiseen.
Työhyvinvoinnin erillinen suunnitelma on tehty yhdessä työhyvinvointiparin kanssa.