Mikä on VAVE?
VAnhempien VErtaistuki -keskustelufoorumi
Usein teini-ikäisten vanhemmat kokevat olevansa riittämättömiä ja eksyksissä nuoruuden myllerryksissä, johon kuuluu erilaisia haasteita. Meillä kenelläkään ei ole valmiita ratkaisuja siihen, kuinka nuoren kanssa tulisi toimia. Joskus on kuitenkin hyvä kuulla, että et ole yksin ongelmien kanssa ja on tarpeen saada jakaa muiden vanhempien kanssa ajatuksia.
VAVE eli vanhempien vertaistuki -keskustelufoorumi on Teamsissa tapahtuva Vaajakosken yhtenäiskoulun vanhemmille suunnattu keskustelualusta, johon voit tulla juttelemaan aiheen teemasta. Keskusteluun voit osallistua omalla nimelläsi tai anonyymisti. Illoissa on mukana koulun puolelta kasvatusohjaaja Merja Tuukkanen. Mukaan on pyydetty myös vierailija-asiantuntija, joka pitää lyhyen alustuksen teemaan liittyen. Illan tavoitteena on, että vanhemmat pääsevät jakamaan omia ajatuksiaan ja mietteitään muiden vanhempien kesken sekä keskustelemaan mieltä askarruttavaista asioista.
Teamsin linkki, jonka kautta pääset keskusteluun mukaan, tulee Wilmaan aina ko. päivän aikana. Keskusteluun voit liittyä oman aikataulusi mukaan. Pidetäänhän keskustelu aroissa ja tunteitakin nostattavissa keskusteluissa asiallisena.
Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi ja toivomme runsasta keskustelua, jolla saamme ylläpidettyä ja parannettua nuorten hyvinvointia.
Lisätietoja voit kysyä
Merja Tuukkanen, kasvatusohjaaja 050 3522125