Koulumatkojen korvaaminen ja järjestäminen peruskoulussa
Koulumatkojen korvaamisessa ja järjestämisessä noudatetaan perusopetuslakia, kunnanvaltuuston päätöstä, kunnan toimivaltasääntöä ja sivistyskunnan hyväksymiä periaatteita. Oppilaan koulumatkat korvataan siihen kouluun, jonka koulunkäyntialueella hän asuu tai muuhun kunnan osoittamaan opiskelun vaatimaan kouluun, jos:
1. oppilaan koulumatka on yli 3 km (1 - 2 luokat) ja yli 5 km (3 - 10 luokat)
Koulumatka mitataan lyhintä jalankulkukelpoista väylää pitkin kotiportilta koulun portille.
2. koulumatka on vaarallinen
Perusteena sivistyskunnan päätös tien vaarallisista koulumatkoista ja liikenne- ja tiestötietoihin perustuva laskennallinen arvio maanteiden vaarallisuudesta jalan tai pyörällä kulkeville koululaisille (Koululiitu).
3. koulumatka on vaikea tai rasittava
Perusteena huoltajan toimittama alkuperäinen lääkärintodistus, jossa on
- yksiselitteisesti todettu kuljetuksen tarpeellisuus
- mainittu, jos oppilas ei voi käyttää linja-autoa
- mainittu aika, jona kuljetusta tarvitaan.
Koulukuljetusta matkan pituuden perusteella ei tarvitse hakea (kohta 1). Muissa tapauksissa (kohta 2 & 3) koulukuljetus myönnetään vain hakemuksesta. Hakemuslomakkeita saa kouluilta/koulutoimistosta/netistä ( koulukuljetushakemus ).
Jos oppilas huoltajan aloitteesta käy muuta kuin oman koulunkäyntialueensa koulua, huoltaja vastaa koulukuljetuksesta, myös vapaa-ajan tapaturmista aiheutuvista koulukuljetuksista.
Yhteishuoltajuudessa oleville oppilaille koulumatkat korvataan edellä mainituin perustein oman koulunkäyntialueensa kouluun siitä osoitteesta, jossa oppilas on väestörekisterin mukaan kirjoilla.
Koulukuljetukset hoidetaan pääsääntöisesti linjaliikenteessä. Ellei linjaliikennettä ole, kuljetus järjestetään tilausvuorolla/taksilla tai huoltajalle maksetaan saattoavustusta. Kuljetusten yhdistelyjen vuoksi oppilas voi joutua odottamaan koululla kuljetusta tunnin tai lähtemään aamuisin tuntia aikaisemmin. Oppilaan koulumatkaan voi sisältyä myös itse kuljettava matka linja-autopysäkille tai taksireitin varteen, enintään 3 km.
Huoltajien tehtävänä on huolehtia lapsen saattamisesta kunnan järjestämään kuljetukseen sekä tukea lapsen kodin ulkopuolella tapahtuvaan liikkumiseen liittyvää itsenäistymistä.
Päivittäiseen koulumatkaan käytettävä aika odotuksineen voi olla
- vuosiluokille 1 -6; 2,5 tuntia
- vuosiluokilla 7 - 10; 3 tuntia
Jos taksia/tilausliikennettä käyttävä oppilas sairauden tai muun syyn takia ei tarvitse kuljetusta, on huoltajan ilmoitettava siitä ensisijaisesti suoraan liikennöitsijälle, koululle tai koulutoimistoon. Perumatta jätetyn kuljetuksen kustannus peritään huoltajalta.
Kuljetusjärjestelyistä huolehtii koulutoimistossa OlgaHintzell, puh. 044 740 1307.
HUOM! Lisää tietoa kuljetuksista löytyy kunnan sivuilta Koulukuljetus sekä koulun pedanet sivulta kohdasta Kuljetus