Taito- ja taideaineet 1.
1. Eri aineissa on hyvin erilaiset lähtötaidot ja kehitysmahdollisuudet. Kuinka arvotetaan oppimista, jos lähtötaso on aivan erilainen? Vrt. musiikki, soittaminen tai käsityön ompelu. Myös motivaation ja innostuksen merkitystä pidettiin väistämättömänä. Tuntiaktiivisuus - innostus?
Miksi liikunnassa kuitenkin huomioidaan?
2. Työn aluksi esitellään tavoitteet ja se, mitä arvioidaan.
Joka oppituntiko? Viikkotavoitteet? Oppimispäiväkirja tms. johon lyhyt sana tai pari, mitä oppi. Ei saa viedä aikaa.
Laitetaanko koteihinkin ainakin syksyisin tietoa, miten tavoitteita asetetaan ja oppimista arvioidaan?
Kopio itsearvioinnista kotiin.
Wilmaan voi tehdä tuntipäiväkirjaa, johon tavoitteet näkyviin.
Blogi pedanettiin, esimerkiksi oppilaat vuorotellen kirjoittavat, laittavat kuvia, mitä on tehty päivän aikana.
Dokumentointi varsinkin käsityössä. Onko jatkuva dokumentointi uuvuttavaa? (Ilona)
4. Formatiivinen kannustava arviointi on tärkeää, mutta entäpä kun summatiivinen arviointi tuottaakin pettymyksen? Pitäisikö oppilaan kanssa miettiä, kuinka kaikki formatiivinen palaute suhteutuu oppiaineen kokonaistavoitettisiin. Millaisen kokonaisarvion hän antaisi itselleen?
5. Numeroarviointi
- ekatokalla sanallinen, sitten kaikki numeroina (Pasin mielipide)
- muilla ei kommentoitavaa
Hällström: vakaumusaineista ei numeroa, mutta todistuspohjissa se on.??
Pirkkalan malli ei saanut kannatusta.