Lokakuu
Vko 44
🎃🎃🎃
Lapset kokeilivat omenapainantaa ja tuloksena syntyi monta hienoa ja ainutlaatuista kurpitsaa 🎃🎃🎃
Vko 43
Halloween-tapahtuma sisälsi tänä vuonna mm leipomista, naamiaisasuja, kasvomaalauksia, tatuointeja ja teemaan sopivia ohjattuja leikkejä sekä tietysti mukavaa yhdessäoloa 🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃
Pihapuuhia
Pakkasesta huolimatta lapset viihtyvät hiekkalaatikolla, sillä kohmeisen pinnan alta löytyy vielä pehmeää ja irtonaista hiekkaa kaivettavaksi
Keskiviikon liikuntahetkellä päätettiin mennä metsään seikkailemaan
Metsässä liikkuminen on lapsille mielekästä tekemistä ja samalla lapset saavat harjoitusta esim. etäisyyksien arvioimiseen sekä ympäristön hahmottamiseen. Välillä voidaan heittäytyä sammalmättäälle huilaamaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä ja sen jälkeen tutkimista ja havaintojen tekemistä jatketaan jälleen.
Metsäretkeltä löytyi paljon nähtävää ja tutkittavaa
Polun varrelta löydetyssä muurahaispesässä ei näkynyt minkäänlaista liikehdintää eikä lehtipuissakaan näkynyt enää juurikaan lehtiä ja sienetkin olivat jo ihan kohmeisia, joten yhdessä teimme päätelmän että talvi on tulossa!
🦇🦇🦇
Halloween-askartelussa päästiin harjoittelemaan mm. annettujen ohjeiden noudattamista sekä silmän ja käden yhteistyötä
😊
Vko 42
Vko 41
Vko 41
Pitkästä aikaa kaivettiin kaikille esille sopivat palapelit 🧩🧩
Vko 41
Vko 41
Sateen sattuessa liikuntatuokio siirrettiin sisälle tehden temppurata. Saatiin roikkua, pomppia, ryömiä ja tasapainoilla. Hauskaa oli 🤸♀️🏃
Vko 40 🕷🕸🕷🕸
Perjantaiaamun pakkasessa meille saapui lämpimästi pakattuna lasten odottamat eksoottiset eläinvieraat. Kaksi upeaa lintuhämähäkkiä ilahdutti läsnäolollaan sekä aikuisia että lapsia ja samalla saatiin faktatietoa hämähäkin hoitamisesta ja ruokkimisesta🕷🕷
🤸🏃♀️
Liikuntahetkellä motorisia taitoja, silmän ja käden yhteistyötä, kehonhallintaa ja tasapainotaitoja vahvistettiin ulkona temppuradalla/puuhapisteillä
Eläintenviikko aloitettiin häntäpäivän merkeissä
🍽
Keskiviikkona syötiin kouluruokapäivän kunniaksi herkullinen lounas jälkiruokineen.
Hyvää oli, kiitokset keittiölle🤗
Hyvää oli, kiitokset keittiölle🤗