Tiistai 31.3.
Eiliset Bingelin-tehtävät olivat suurimmalla osalla sujuneet hyvin. Jotkut olivat tehneet vain osan tehtävistä. Kahdella tehtävällä tarkoitin kahta tehtäväkokonaisuutta. Kielioppitehtävässä oli viisi osiota. Käy tekemässä loputkin eilen annetuista Bingel-tehtävistä. Ole opeen yhteydessä, jos Bingeliin kirjautumisessa on ongelmia. Olen antanut teille jokaiselle Bingeliin palautetta ja pingpingejä palkkioksi. Käykäähän katsomassa :)
Matematiikka
Tarkista sivun 93 tehtävät alla olevasta kuvasta.

Tee sivun 95 kotimökki. Voit halutessasi tehdä myös sivujen 94-95 muut tehtävät. Laita kotimökistä opelle kuva.
Ympäristötieto
Katso Olipa kerran ihminen- sarjasta soluista kertova jakso. Linkki jaksoon:
Kirjoita opelle viestinä kolme asiaa, jotka jäivät mieleesi.
Tee vihkossa olevat tehtävät 1-4 monisteesta Elimistöt toimivat yhdessä.
Liikunta
Aloita liikuntabingosta uusi rivi. Tee kaksi suoritusta.
Englanti
Käy ensin tarkistamassa s.136 tehtävä 9 vasemmalla puolella olevasta Arin luokan valikosta kohdasta enkku ja korjaa vastauksia tarvittaessa.
Tutustu päivämäärän merkitsemiseen ja syntymäpäivän sanomiseen s.135 taulukon alaosasta. Päivämäärä merkitään numero ja pääte -yhdistelmällä, esim. 17th May. Tee työkirjasta s.136 tehtävä 10. Mene sitten osoitteeseen https://www.sanomapro.fi/ (peitot7) ja valitse Yippeen digitehtävistä kappaleen 12 kohdalta:
- When is your birthday? Tehtävässä jatkat lausetta laittamalla ensin preposition ja kirjoittamalla päiväyksen kirjaimilla, esim. (1.5.) on the first of May. Pidemmän päiväyksen voi laittaa esim. on the 27th of September. (Tehtävä saattaa merkitä virheen punaisella, vaikka olet laittanut oikein, ei ole ihan looginen).

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin