Koskin koulun oppimisympäristöt
Fyysiset oppimisympäristöt
Koskin koulussa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia oppimisympäristöjä ja työtapoja,
jotka ottavat huomioon erilaiset oppijat. Koulun oppimisympäristöön kuulu kahden
koulurakennuksen (isojen ja pienten puoli) lisäksi lähiympäristön monipuolinen luonto ja sen
mukanaan tuomat ulkoilumahdollisuudet (esim. Tähtipolun ladut, Kylmälahti, Kullaan
urheilukenttä), yhteistyötahot kuten uimahalli Kaskelotti, paikalliset yhdistykset ja seurat
sekä Kullaan kirjasto. Koskin koulu tekee Kullaan kirjaston kanssa paljon yhteistyötä.
Koulusta käydään säännöllisesti kirjastossa ja kirjastosta käydään myös koulussa pitämässä
esim. kirjavinkkauksia.
Tieto- ja viestintäteknologia
Tieto- ja viestintäteknologia on tärkeä osa koulumme oppimisympäristöjä ja se pyritään
huomioimaan eri oppiaineissa monipuolisesti. Kaikilla oppilailla tulee olla mahdollisuus
tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Tvt:n avulla oppilaat pääsevät harjoittelemaan
yhteisöllisen työskentelyn taitoja ja tutustumaan eri medioihin turvallisesti. Tieto- ja
viestintäteknologia sekä sen turvallinen ja vastuullinen käyttö onkin oleellinen osa
mediakasvatusta. Uusia tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja otetaan käyttöön oppimisen
edistämiseksi ja tukemiseksi. Koskin koulussa on käytössä käytössä 18 oppilaskannettavaa ja 15 tablettia.
Oppimisympäristöjen kehittäminen
Koskissa oppimisympäristöjen kehittämisessä pyritään joustavuuteen,
tarkoituksenmukaisuuteen ja pedagogiseen monipuolisuuteen. Joustavat opetusjärjestelyt
helpottavat koulun arkea niin henkilökunnan kuin oppilaidenkin näkökulmasta.
Oppimisympäristöjen kehittämisessä otetaan huomioon eri oppiaineiden erityistarpeet.
Tuen tarpeen mukaan räätälöidyt oppimisympäristöt ovat osa tukitoimia tuen eri portailla.
Kaikki kouluyhteisömme jäsenet vaikuttavat toiminnallaan oppimisympäristöihin, mikä
asettaa opetushenkilöstölle myös vastuun pohtia niiden toimivuutta tasaisin väliajoin.
Edistävätkö ne esimerkiksi vuorovaikutusta ja osallisuutta?