Liikuntatuntien etätyöskentely 6.4-17.4; LI2.1 / LI2.2 / LI2.3 (jakso5)
Ohjeet etätyöskentelyyn:
Kunkin suoritettavan oppitunnin (1. - 4. oppitunti) osalta annan alla erilliset ohjeet. Yhdelle oppitunnille voi olla vaihtoehtoja (esim. a-c). Esimerkiksi lenkkeilyn, mikäli se olisi yhtenä tuntitehtävänä, voit siis suorittaa annettujen vaihtoehtojen mukaan esim. kävellen, pyöräillen tai juosten oman kuntosi mukaan. Ohjeistuksien yhteydessä on selvitetty myös niiden todentaminen. Liikuntatunnin palautus tapahtuu kunkin päivän, jolloin liikuntaa olisi ollut, aikana sen päivän palautuskansioon. Palautuksen on oltava siellä klo 23.59 mennessä. Saat siis itse valita ajankohdan, jolloin oppitunnin suoritat. Lisäksi voit valita tuntisuoritteiden (1-4) suoritusjärjestyksen.
Muista pitää samalla liikuntapäiväkirjaa. Liikuntapäiväkirjasi sisältää kuluvalta ajanjaksolta suoritetut liikuntatunnit, muut täsmäliikuntakerrat ja päivittäisen hyötyliikunnan.
Muista noudattaa liikennesääntöja ja yleistä varovaisuutta etätehtäviä tehdessäsi!
Viikkojen 15 ja 16 aikana suoritat oppitunnit seuraavien ohjeiden (1-4) avulla:
a) 75 minuutin metsäretki, jonka todennat esim. Sport Tracker-sovelluksella. Liitä palautukseesi näyttökuva / näyttökuvat suorituksestasi. Näytökuvista on tultava esiin kuljettu reitti ja sen pituus, harjoitteen kesto ja keskimääräinen kilometriaika. Lenkin aikana suorita jompi kumpi seuraavista tehtävistä:
b) Polkujuoksu metsässä 40-45 minuuttia, jonka todennat esim. Sport Tracker-sovelluksella. Liitä palautukseesi näyttökuva / näyttökuvat suorituksestasi. Näytökuvista on tultava esiin kuljettu reitti ja sen pituus, harjoitteen kesto ja keskimääräinen kilometriaika. Lisäksi tee seurava lihaskuntoharjoitus 45 minuutin polkujuoksun perään ( kutakin liikettä 20 toistoa x 3 kierrosta + lankutus niin pitkään kuin jaksat: Todenna lihaskuntoharjoitus lyhyillä videopätkillä muutamasta liikkeestä. Liitä videot palautuksesi yhteyteen. Ja muista lopuksi loppuvenyttely!
2. Lihaskuntoharjoitus
a) Lihaskuntoharjoitus "ulkokuntosalilla" esim. Pyytjärvellä, Lähdepellolla, Kaunisjärven puistossa tai Pyynpään nurmikentällä.Todenna lihaskuntoharjoitus lyhyillä videopätkillä muutamasta liikkeestä. Liitä videot palautuksesi yhteyteen. Tämän lisäksi kirjoita palautuksen yhteyteen treeniohjelma, jonka teit.
b) Suunnittele kiertoharjoitus kotona joko oman kehonpainolla tai irtopainoilla. Todenna lihaskuntoharjoitus lyhyillä videopätkillä muutamasta liikkeestä. Liitä videot palautuksesi yhteyteen. Tämän lisäksi kirjoita palautuksen yhteyteen treeniohjelma, jonka teit.
3. Suunnistus
Kertaa yleisimmät karttamerkit
https://www.olekartalla.fi/kartanlukutaito/karttamerkit/yleisimmat-karttamerkit/
Lenkkeile metsässä 45-60 minuuttia. Ota lenkin varrelta kuusi kuvaa erilaisista paikoista, jotka voidaan kuvata karttamerkeillä kartassa. Palauta kuvat palautuskansioon. Luettele, mitä merkkejä kuvissa on ja selvitä, millaisella karttamerkillä tätä paikkaa kartassa kuvataan. (esim. kuva 1. Kuoppa = ruskea v-kirjain).
4. Liikuntakykyisyys
a) Palloilutunti, jonka todennat videopätkillä. Liitä palautuksen yhteyteen lyhyitä videopätkiä harjoituksen eri vaiheista. Mikäli videosi on liian suurikokoinen, lyhennä sitä; tai pidempien videoiden palautus linkin avulla, sillä pedanettiin ei voi palauttaa suuria tiedostoja.
b) Power Mover -tanssitunti (75 minuuttia), jonka todennat videopätkillä. Liitä palautuksen yhteyteen lyhyitä videopätkiä harjoituksen eri vaiheista. Mikäli videosi on liian suurikokoinen, lyhennä sitä; tai pidempien videoiden palautus linkin avulla, sillä pedanettiin ei voi palauttaa suuria tiedostoja.

- LI2.1; 4 tuntia ( ohjeet 1-4 )
- LI2.2; 4 tuntia ( ohjeet 1-4 )
- LI2.3; 2 tuntia ( ohjeet 1-4 )
a) 75 minuutin metsäretki, jonka todennat esim. Sport Tracker-sovelluksella. Liitä palautukseesi näyttökuva / näyttökuvat suorituksestasi. Näytökuvista on tultava esiin kuljettu reitti ja sen pituus, harjoitteen kesto ja keskimääräinen kilometriaika. Lenkin aikana suorita jompi kumpi seuraavista tehtävistä:
- Harjoita tasapainoasi tasapainoilemalla reitin varrella esim. kivillä, puunrungoilla tai -kannoilla. Liitä palautukseesi kolme kuvaa tasapainoilustasi.
- Tee metsäjooga-harjoitteita; https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/28/astu-kannolle-istu-rungolle-kurota-kohti-kuusen-latvaa-metsajooga-vapauttaa?fbclid=IwAR0Saa6JHxnvFX5gkG-hTpF4Vq7RnRm7wU6mrpHv_CRafIYZ8xABNfyYUkY . Liitä palautukseesi kaksi kuvaa metsäjoogasta.
b) Polkujuoksu metsässä 40-45 minuuttia, jonka todennat esim. Sport Tracker-sovelluksella. Liitä palautukseesi näyttökuva / näyttökuvat suorituksestasi. Näytökuvista on tultava esiin kuljettu reitti ja sen pituus, harjoitteen kesto ja keskimääräinen kilometriaika. Lisäksi tee seurava lihaskuntoharjoitus 45 minuutin polkujuoksun perään ( kutakin liikettä 20 toistoa x 3 kierrosta + lankutus niin pitkään kuin jaksat: Todenna lihaskuntoharjoitus lyhyillä videopätkillä muutamasta liikkeestä. Liitä videot palautuksesi yhteyteen. Ja muista lopuksi loppuvenyttely!
2. Lihaskuntoharjoitus
a) Lihaskuntoharjoitus "ulkokuntosalilla" esim. Pyytjärvellä, Lähdepellolla, Kaunisjärven puistossa tai Pyynpään nurmikentällä.Todenna lihaskuntoharjoitus lyhyillä videopätkillä muutamasta liikkeestä. Liitä videot palautuksesi yhteyteen. Tämän lisäksi kirjoita palautuksen yhteyteen treeniohjelma, jonka teit.
-
- Aerobinen alkulämmittely paikan päällä tai siirtyminen treenipaikalle kävellen/hölkäten/pyöräillen
- Suunnittele treenialueelle sopiva kiertoharjoitus ja toteuta se; kesto vähintään 30 minuuttia.
- Loppuvenyttely 10 minuuttia.
b) Suunnittele kiertoharjoitus kotona joko oman kehonpainolla tai irtopainoilla. Todenna lihaskuntoharjoitus lyhyillä videopätkillä muutamasta liikkeestä. Liitä videot palautuksesi yhteyteen. Tämän lisäksi kirjoita palautuksen yhteyteen treeniohjelma, jonka teit.
-
- Aerobinen alkulämmittely 10 minuuttia
- Suunnittele treenialueelle sopiva kiertoharjoitus ja toteuta se; kesto vähintään 30 minuuttia.
- Loppuvenyttely 10 minuuttia.
3. Suunnistus
Kertaa yleisimmät karttamerkit
https://www.olekartalla.fi/kartanlukutaito/karttamerkit/yleisimmat-karttamerkit/
Lenkkeile metsässä 45-60 minuuttia. Ota lenkin varrelta kuusi kuvaa erilaisista paikoista, jotka voidaan kuvata karttamerkeillä kartassa. Palauta kuvat palautuskansioon. Luettele, mitä merkkejä kuvissa on ja selvitä, millaisella karttamerkillä tätä paikkaa kartassa kuvataan. (esim. kuva 1. Kuoppa = ruskea v-kirjain).
4. Liikuntakykyisyys
a) Palloilutunti, jonka todennat videopätkillä. Liitä palautuksen yhteyteen lyhyitä videopätkiä harjoituksen eri vaiheista. Mikäli videosi on liian suurikokoinen, lyhennä sitä; tai pidempien videoiden palautus linkin avulla, sillä pedanettiin ei voi palauttaa suuria tiedostoja.
- 10 minuuttia lämmittelyä välineen kanssa
- 30 minuuttia tekniikkaharjoitusta
- 10 minuuttia lihaskuntotreeniä
- 10 minuuttia venyttelyä
- Suunnittelussa voit hyödyntää seuraavia linkkejä:
- välineen käsittelyä etätehtäväksi https://www.pe-center.fi/valineenkasittelya-etatehtava/?fbclid=IwAR0TkMXBE_4JwhQYxxreCOk72rFhvoWK4hB566nR8wUG58CgSGHcDPufbgg
- jalkapallo https://www.youtube.com/playlist?list=PL7FRD1QjoTyIise8cNT3BmN6Iuymn8hjC&fbclid=IwAR2Q3C4dZsFIqIouGxoI4_FZEJT1b18Sj3DX1_js-_nIyJr52hxv8KZnfFI
- jalkapallo https://www.youtube.com/watch?v=FPFAEWwZHdk&fbclid=IwAR27XOI5p-0p0Csqgr4brN6wccchwrNp6AQOPh19adBzl3dGmF5-ib_0S78
- koripallo https://www.youtube.com/watch?v=JZCiw6pJyOY
- pesäpallohttps://www.youtube.com/watch?v=NolxffTkSXU
- pesäpallo https://www.youtube.com/watch?v=bHn2w2Tb4GA
- Suunnittelussa voit hyödyntää seuraavia linkkejä:
b) Power Mover -tanssitunti (75 minuuttia), jonka todennat videopätkillä. Liitä palautuksen yhteyteen lyhyitä videopätkiä harjoituksen eri vaiheista. Mikäli videosi on liian suurikokoinen, lyhennä sitä; tai pidempien videoiden palautus linkin avulla, sillä pedanettiin ei voi palauttaa suuria tiedostoja.
- Power Mover-videoissa koreografia opetetaan pätkissä. Lopuksi pääset vielä tanssimaan sen kokonaisuudessaan musiikkiin. Power Mover 19 - Keho puhuu (tää tanssi on mun ehdoton suosikki liikekieleltään) on videon aluksi näytetty koko tanssi kokonaisuudessaan musiikkiin ja tämän jälkeen alkaa opetusosuus.
- Valitse seuraavista opetusvideoista tanssit, jotka haluat / ehdit tehdä:
- Power Mover 19 - Keho puhuu https://www.youtube.com/watch?v=J0ip8x2Ggxw&feature=youtu.be
- Power Mover 17 - Älä Droppaa mun tunnelmaa https://www.youtube.com/watch?v=x-kF-grLUoE&feature=youtu.be
- Power Mover 15 - Tää on parasta just nyt https://www.youtube.com/watch?v=DEdDTLm-V8Y&feature=youtu.be
- Lopuksi voit halutessasi suunnitella oman lyhyen tanssin suosikkikappaleeseesi ja tästä ehdottomasti video palautuksen yhteyteen.