Studiotyöskentely ja äänentoisto -hyvältä kuulostaa (MU11) 2 op
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija oppii käyttämään äänentoistolaitteita omassa harrastuksessa ja esimerkiksi koulun tilaisuuksissa.
Yleiset tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- oppii käyttämään äänentoistolaitteita.
- oppii hoitamaan äänentoiston koulun tilaisuuksiin.
Keskeiset sisällöt
- koulun äänentoistolaitteiden käyttäminen
- musiikin tallentaminen ja tuottaminen
Laaja-alainen osaaminen
Hyvinvointi- ja vuorovaikutusosaaminen sekä eettisyys: Musiikkiteknologian opiskelu on kokonaisvaltainen musiikillinen oppimisprosessi, jossa on kyse kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä. Studiotyöskentely ja äänentoiston rakentaminen on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Opiskellessaan opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.
Esitietovaatimukset
Osittainen itsenäinen suoritus on mahdollinen, jos esitiedot ovat riittävät.
Arviointi
Suoritusmerkintä