Joulukuu
Viikko 49
Joulukuussa meillä on tonttujumppaa joka päivä.

Meillä on kaksi perinteistä luukkukalenteria sekä tonttujumppaa. Lapset avaavat ja valitsevat vuoronperään luukun ja jumpan.
Teemme jumpat mahdollisuuksien mukaan sisällä ja ulkona. Ensimmäisenä jumppana meillä ol kinkun kieriminen. Lattialla oli vähän ahdasta, mutta ulkona sitäkin hauskempaa.

Joulupuuhaa.

Keskiviikkona olimme isolla perhepäivähoito-joukolla laulamassa Karhulan torilla. Kirsi säesti kanteleella ja
lasten kädet viuhtoivat laulujen tahtiin.
Pääsimme myös kuvattavaksi ensi viikon paikallislehteen.
2-vuotias synttärisankari oli oppinut tekemään kuperkeikan ihan itse.
Sitä juhlittiin synttärihieronnan, onnittelulaulun, kimppahalin ja lahjan merkeissä.

Me saimme apulaisen kahdeksasluokkalaisesta entisestä hoitolapsesta, kouluissa on taksvärkkipäivä.
Kyllä oli paljon iloa ja apua esim. hiusten laitossa, pukemisessa, askartelussa, leikkimisessä, satujen lukemisessa.
Lisäksi apulainen laulatti meitä kitaran soiton kera.