2. Sodankäynti
Troijan sota ja mykeneläinen armeija
”Kullakin pystyvä peitsi ja kestävä kilpi nyt olkoon, syöneeks syötelköön kukin valjakon, viimana vievän, vaunut tarkalleen koetelkoon, taistoa vartoin … Hiestyvä kai monen ryntäill` on nyt kannikehihna kilven varjelevan, käsi keihään puuttuva varteen, hiestyvät valjakot välkkyvien sotavaunujen eessä.” (Ilias II laulu, suom. Otto Manninen).
Iliaassa tapaamme mykeneläisen ajan kreikkalaisen armeijan pronssiaseisena valiotaistelijoiden ja kevytaseisten armeijana. Teoksessa on kuvauksia esimerkiksi valiotaistelijoiden, kuten Menelaos ja Paris, kaksintaisteluista. Troijan sota käytiin ainakin 400 vuotta ennen kuin eepos koottiin 750-luvulla eKr. vanhasta suullisesta perinteestä. Esimerkiksi aseiden ja taktiikan kuvauksiin on myöhempi aika voinut painaa leimansa.
Hopliittiarmeija
Kreikan kaupunkivaltioissa vallitsi yleinen jokaisen vapaan miehen asevelvollisuus. Yhteiskunnan keskiluokkaistuminen ja vaurastuminen teki 700-luvulta eKr. alkaen kansalaisille yhä helpommaksi hankkia raskaat aseet ja suojavarusteet. Aiemmin paraatimaisista sotavaunuista taistelleet ylimykset menettivät merkityksensä raskasaseisen jalkaväkimassan rinnalla.
Vuoden 750 eKr. tienoilla ainakin argoslaiset olivat omaksuneet kenttätaisteluja varten uuden taktiikan. Käyttöönotettu taktinen yksikkö oli suorakaiteen muotoinen falangi, jonka lähes kaikki kreikkalaiset omaksuivat persialaissotiin (400-luvun eKr. lopulla) mennessä. Falangi-sana tulee jyrää tai pyörivää telaa tarkoittavasta falanks-sanasta. Se muodostui raskasaseisista hopliiteista. Hoplitai-nimi johtuu varusteita tarkoittavasta sanasta.
Hopliitin varustus
Hopliitin vaatetus ja aseistus vaihtelivat huomattavasti, mutta varustus oli aina hyvin käytännöllinen. Kypärät tehtiin tavallisesti pronssista ja ne vuorattiin nahalla ja joskus pehmustettiin. Kypärän valmistuspaikasta riippumatta kypärän haluttiin aina suojaavan päätä mahdollisimman hyvin pieniltä heittoaseilta ja lähitaistelujen iskuilta. Suojaamatta jäivät ainoastaan silmät, suu ja nenänkärki.
Käytännöllisyys luonnehti myös haarniskoja ja rintalevyjä, jotka valmistettiin yleensä paksusta, kankaalla vuoratusta nahasta. Parempilaatuiset haarniskat oli päällystetty kauttaaltaan muotoillulla metallilla. Varustuksen täydensivät käsisuojat ja säärihaarniskat sekä kilpi. Ratsuväki joutui maksamaan suuremmasta nopeudestaan ja liikkuvuudestaan sekä hevosen että ratsumiehen huonommalla suojavarustuksella.
Aseita oli monentyyppisiä. Tuhoisimpia olivat pitkät 2,5 metriset keihäät, jotka oli suunniteltu pikemminkin pistämiseen kuin heittämiseen ja jotka saivat aikaan syviä haavoja ja vielä pahempia repeämiä kun ne vedettiin ulos. Yleisessä käytössä olivat myös kevyet heittokeihäät, nopealentoiset nuolet sekä pienet heittoaseet, kuten lyijykuulat ja kivet, jotka singottiin ilmaan yksinkertaisilla katapulteilla. Taisteluissa käytettiin myös teräaseita kuten miekkoja.
Falangi taistelussa
Falangissa oli normaalisti 8 riviä hopliitteja. Tiheys oli noin mies neliömetrillä. Hopliitit pystyivät juuri ja juuri vapaasti käyttämään aseitaan. Tärkeää oli pysyä rivissä kohdallaan ja peitsi tanassa etsiä vihollisen suojavarusteista avointa kohtaa. Vain kaksi ensimmäistä riviä saattoi ottaa osaa taisteluun, taemmat rivit täyttivät eturivistä kaatuneiden paikat ja antoivat hyökkäykselle painoa.
Falangia tukivat köyhemmät kevytaseiset. Jousimiehiä ja linkoojia oli huomattavasti vähemmän kuin Lähi-idän kansoilla. Kevytaseiset pommittivat vihollista taistelun alkaessa kivillä ja nuolilla. Edetessään yhtenäinen falangi murskasi järjestäytymättömän vihollisosaston jyrän lailla; liike ja syvä ryhmitys toivat sille hirmuisen iskuvoiman.
Falangi pystyi liikkumaan vain eteenpäin. Taistelun alettua falangia ei voinut enää johtaa, vaan se liikkui omalla painollaan. Pysähtynyt falangi oli heikoilla, sen iskuvoima oli mennyttä. Falangilla oli vaikea saarrostaa vihollista ja se oli myös arka sivustoihin kohdistuville ratsuväen hyökkäyksille. Falangi pystyi toimimaan vain avoimella kentällä, yleensä viljapelloilla ja sadonkorjuuaikaan.
Hellenistinen aika
Epätavallisen syvän ja erityisen pitkillä keihäillä (sarissa) varustetun falangin käytön keksi oletettavasti Aleksanteri Suuren isä Filippos II. Se oli tyypillinen Makedonian armeijalle. Ratsuväki antoi aktiivista tukea falangille.
Linnoitusrakennelmat olivat vuosisatojen ajan tehokas pelote, ja alkuaikoina kaupungit kukistuivat useammin petkutuksen tai petoksen kautta kuin tehokkaan piirityksen ansiosta. Tästä hyvänä esimerkkinä on Troijan sodan loppuratkaisu. Piiritystaito kehittyi huomattavasti 300-luvulla eKr. Myös linnoitukset vahvistuivat. Nuolia heittävät katapultit, kivilingot ja valtavat siirrettävät piiritystornit olivat tavallisia. Suurimmat piiritystorneista olivat jopa yli 43 metriä korkeita ja niitä tarvittiin liikuttamaan 3400 miestä.
Merisodankäynti
Laivastoja oli jo kykladisen ja minolaisen kulttuurin aikana. Ensimmäiset meritaistelut käytiin 600-luvulla eKr. Salamiin meritaistelu vuonna 480 eKr. oli merkittävä voitto koko läntiselle sivilisaatiolle kreikkalaisten torjuessa Persian ylivaltapyrkimyksiä.
Perussotalaiva oli kolmisoutu, trieeri (englanniksi trireme), jonka nimi tuli siitä että siinä oli kolme airoriviä. Soutajia oli 170-200 ja aluksessa oli myös 20 hopliitin joukko lähitaisteluja varten. Voidaankin laskea, että Ateenan 200 laivan laivastoon Persialaissodissa kuului noin 40 000 miestä. Pidemmillä matkoilla käytettiin purjeita.
Kreikkalaisen sotalaivan keula oli varustettu pronssipuskurilla, joka oli suunniteltu lävistämään ja upottamaan vihollisten laivat. Kolmisoudut kulkivat syvällä vedessä ja saavuttivat lujan noin 9 solmun vauhdin lyhyillä matkoilla.
1980-luvulla Kreikassa rakennettiin rekonstruktio antiikin sotalaivasta. Katso Olympias-laivasta lisää linkistä. You-tube videolinkki Olympias-laivasta löytyy tästä.
