Leikkipuiston testausta, katukorista ja frisbeegolffia 2.9.2025
Katukorista K-kaupan parkkipaikalla jälleen kerran. Kiva tapahtuma, jonka mahdollistavat koripalloliitto, oma K-kauppiaamme ja Liikkuvan koulun Kolun Sari. Tänä syksynä olimme paikalla aamulla hyvissä ajoin ja kävimme ensin tunnin ajan MLL:n leikkipuistossa keinumassa ja laskemassa vajeriliukua. Hämähäkkikeinussa likat innostuivat laulamaan niin, että kylän raitilla raikui.
Meille oli järjestetty ihanat pelipaikat heti alkuun ja pelasimme kovalla sykkeellä neljän joukkueen voimin. Oli KillinBossit ja BossLadyt, sekä KenttäKingit että NauravatNakit. Otimme K-kauppiaan tarjoamat välipalat (ja taisipa joku kipaista kaupassakin) ja hipsimme Tredulle ruokailemaan kouluruoan.
Tredulta pudottauduimme alas urheilukentän maastoon frisbeeradalle. Nuorisotoimesta Marika tuli opettamaan meitä frisbeegolffin ihmeellisessä maailmassa. Saimme tietää, että kirjastosta voi kirjastokortilla lainata frisbeitä. Isot pojat pohtivatkin tulevansa pelaamaan vapaa-ajallaan. Oli se sen verran mielenkiintoinen kokemus.
Päivän päätteeksi tytöt kerkisivät vielä Editin puiston ulkokuntosalille voimailemaan. Pojat tyytyivät kiipeilemään urheilukentän atomimalleissa. Tero vei hienosti käyttäytyneet yläluokkalaiset koulukyydillä koteihin. Olipahan kiva päivä. Kiitos Sarille ja kumppaneille hienosta järjestelystä.