Paikalliset kirjaukset (Kuvataide KU3, KU4, KULD2)


Kuvataide

Kuvataide on visuaalista kulttuurikasvatusta, jossa opiskelija tutkii todellisuutta taiteen keinoin. Oppiaineen keskeisenä päämääränä on, että opiskelija ymmärtää kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksen omassa elämässään. Opiskelijat havainnoivat, tuottavat, tulkitsevat ja arvottavat kuvia hyödyntämällä visuaalisuutta ja muita tiedon tuottamisen tapoja. Opetuksessa kannustetaan kulttuurisen osaamisen syventämiseen taiteiden- ja tieteidenvälisyyttä hyödyntäen. . Opinnoissa tarkastellaan visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista. Opiskelijaa ohjataan perustelemaan mielipiteitään ja näkemyksiään kuvataiteesta ja muusta visuaalisesta kulttuurista.

Kuvataiteen opetuksessa tutkitaan opiskelijoille tuttuja ja heille uusia visuaalisen kulttuurin teoksia, tuotteita ja ilmiöitä. Kuvilla tarkoitetaan kaksi- ja kolmiulotteisia teoksia ja tuotteita sekä niitä esittäviä jäljenteitä. Visuaalisen kulttuurin kenttään kuuluvat opiskelijoiden omaehtoisesti tekemät kuvat, luonto, rakennettu ympäristö, esineet, median kuvat ja taiteeksi määritetyt teokset.  Opiskelijaa kannustetaan välineiden, materiaalien ja ilmaisun keinojen kokeilemiseen sekä niiden luovaan soveltamiseen. Uudet teknologiat, mediaympäristöt ja audiovisuaalisen kulttuurin muodot ovat sekä tutkittavia ilmiöitä että kuvailmaisun välineitä. Opiskelijat perehtyvät ajankohtaisiin visuaalisen kulttuurin ilmiöihin ja toimintatapoihin sekä erilaisiin osallistumisen ja vaikuttamisen muotoihin. Opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti myös museoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden tarjoamia mahdollisuuksia. Kuvataiteen lukio-opinnot luovat hyvän pohjan rakentaa omakohtaista ja elinikäistä suhdetta visuaaliseen kulttuuriin.


Arviointi
Kuvataiteen opetuksessa arviointi on kannustavaa, pitkäkestoista, vuorovaikutteista ja opiskelijan kuvataiteellista osaamista kehittävää. Arviointi tukee opiskelijan omakohtaista suhdetta kuvataiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin. Kuvataiteen opinnoissa toteutetaan kuvataiteelle ominaista jatkuvaa formatiivistä arviointia, itsearviointia, vertaisarviointia. Summariivinen arviointi perustuu portfolioarviointiin, kurssin kirjallisten ja kuvallisten töiden kokonaisuuteen.

Laaja-alaisen osaaminen kuvatataiteen valtakunnallisissa valinnaisissa opinnoissa

Kuvataiteen pakolliset opinnot tukevat opiskelijan hyvinvointiosaamista kuvailmaisuun sisältyvien aistinautintojen, tunteiden ja henkilökohtaisten merkitysten avulla. Itselle merkityksellisen visuaalisen kulttuurin ymmärtäminen ja ilmaiseminen tukee identiteettien rakentumista, ihmisenä kasvua, hyvinvointia ja elinikäistä oppimista. 

Kuvataiteen opinnoissa kehitetään vuorovaikutusosaamista rakentamalla dialogia ja ymmärrystä ihmisten välille erilaisia kuvakulttuureja tarkastelemalla, niitä jakamalla ja niistä keskustelemalla. Opinnot kehittävät yhteistoiminnallisia taitoja taiteelle ominaisen kokonaisvaltaisen työskentelyn avulla.

Kuvataide syventää opiskelijan visuaalisen kulttuurin monilukutaitoa, jonka avulla myös monitieteinen ja luova osaaminenkehittyy. Taiteelle ominainen työskentely hyödyntää erilaisia tutkimisen, ilmaisemisen, esittämisen ja toiminnan tapoja. 

Yhteiskunnallista osaamista syvennetään kuvataiteessa tutkimalla visuaalisen kulttuurin ilmentämiä arvoja ja merkityksiä esimerkiksi rakennetussa ympäristössä, esineissä, mediassa ja taiteessa. Opiskelijoita rohkaistaan ottamaan kantaa ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä vaikuttamaan kestävän tulevaisuuden puolesta. 

Kuvataiteen opinnoissa syvennetään eettisyyttä ja ympäristöosaamista tutkimalla ympäristön, yhteiskunnan ja globaalin maailman eettisiä ja ekologisia kysymyksiä kuvailmaisun keinoin. Opiskelijaa ohjataan pohtimaan omia valintojaan, ratkaisujaan ja tekojaan kestävän elämäntavan näkökulmasta. 

Globaali- ja kulttuuriosaamista syvennetään kuvataiteessa tutkimalla todellisuuden kulttuurista monimuotoisuutta.Opiskelijoita kannustetaan rakentamaan identiteettiään sekä arvostamaan elinympäristöään ja sen kulttuuriperintöä. 


Kuva viestii ja vaikuttaa (KU3)
Kuvan tuottamisen, muokkaamisen ja esittämisen keinot digitaalisesti ja muilla keinoilla. Median, viestinnän ja taiteen käsitteisiin ja kuvastoihin perehtyminen. Opiskelijoiden oma toimijuus mediassa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa. Opiskelijoiden omia kuvia käytetään tutkivan, pitkäkestoisen ja ilmiökeskeisen työskentelyn lähtökohtana. 
Vieraillaan ajankohtaisessa näyttelyssä galleriassa, taidemuseossa tai virtuaalinäyttelyssä.

Taiteen monet maailmat (KU4)
Kuvan tekemisen, muokkaamisen ja esittämisen perinteiset ja uudet keinot taiteessa eri aikoina ja eri kulttuureissa. Teosten liittäminen erilaisiin näkemyksiin sekä kuvatulkinta. Lähtökohtana opiskelijoiden omat merkitykselliset kuvat ja taiteen maailmat. Vieraillaan taidenäyttelyssä ja/tai taiteilijan työhuoneella. Toteutetaan yhteisöllinen taideteos lukion tiloihin.

Kuvataiteen lukiodiplomi (KULD2)
Opiskelija valitsee kokonaisuudelleen muodon ja sisällön sekä toteuttaa teoskokonaisuuden itsenäisesti annettujen tehtävien mukaan. Opintokokonaisuuden portfolio sisältää kuvallisen teoskokonaisuuden sekä taiteen ja visuaalisen kulttuurin tuntemuksen kuvalliskirjallisen osuuden sekä prosessikuvauksen ja itsearvioinnin.
Tarjotaan kontaktiopintoina joka toinen vuosi.