Erityinen tuki

Erityistä tukea mannetaan oppilaille, joiden kasvun, kehityksen ja oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta. Tuen tulee olla kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista. Tavoitteena on se, että oppilas voi suorittaa oppivelvollisuutensa ja saa pohjan opintojen jatkamiselle peruskoulun jälkeen.

Erityisen tuen antamisesta tehdään hallintopäätös, jossa määrätään onko oppilaalla yleinen vai pidennetty oppivelvollisuus sekä mahdollinen oppiaineiden yksilöllistäminen. Päätöstä tarkistetaan aina oppilaan tuen tarpeen muuttuessa. Tarkistus on tehtävä ainakin toisen vuosiluokan jälkeen ja ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtämistä. Tarkistuksen jälkeen tehdään päätös tuen jatkamisesta tai päättämisestä.

Ennen hallintopäätöksen tekemistä on koulutuksen järjestäjän kuultava oppilasta ja hänen huoltajaansa sekä hankittava oppilaan opetuksesta vastaavilta selvitys oppilaan oppimisen etenemisestä ja moniammatillisena yhteistyönä tehty selvitys oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja hänen kokonaistilanteestaan. Tämän pedagogisen selvityksen perusteella tehdään arvio erityisen tuen tarpeesta. Pedagogosessa selvityksessä kuvataan:
* oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tilanne kokonaisuutena
* oppilaan saama tehostettu tuki ja sen vaikutukset
* oppilaan oppimisvalmiudet ja erityistarpeet
* arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta tulisi tukea
* arvio yksilöllisestä oppimäärästä tai -määristä

Tarvittaessa voidaan hankkia muita lausuntoja, kuten psykologinen tai lääketieteellinen lausunto tai sosiaalinen selvitys

Oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), josta on käytävä ilmi erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen.