Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2018-2019

Honkolan koulun iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuonna
2018 – 2019

 

Iltapäivätoimintaa järjestetään koulun työpäivinä lukuun ottamatta lauantaityöpäiviä:

maanantai- perjantai klo 13 - 16.30

 

Toiminta on tarkoitettu 1. ja 2. luokan oppilaille tai erityistä tukea tarvitseville ylempien luokkien oppilaille. Toimintaan mukaan pääseminen edellyttää kirjallisen hakemuksen täyttämistä. Varsinainen hakuaika on keväällä, mutta vapaita paikkoja voi kysellä muulloinkin.

Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea lapsen hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda perusta hyvälle kasvulle. Iltapäivätoiminta tarjoaa turvallisen ympäristön, jossa lapsi voi aikuisen ohjauksessa osallistua monipuoliseen ja virkistävään toimintaan. Ohjatun toiminnan lisäksi koululaisilla on mahdollisuus omaan toimintaan, rentoutumiseen ja lepohetkiin.
Vaikka toiminta on vapaampaa kuin koulussa, noudatetaan ohjaajan ohjeita ja koulun sääntöjä.

Iltapäivätoiminta järjestetään pääasiassa entisessä 4. luokassa (uudella puolella), mutta välillä ryhmä on myös kirjastoluokassa, salissa, puukäsityöluokassa tai ulkona.

 

Päivän ohjelma:

  • Kello 13.15 iltapäivätoimintaan osallistuvat oppilaat kokoontuvat välitunnin jälkeen koulun edustalle. Sen jälkeen ulkoillaan hetki.

  • Välipala tarjotaan kello n. 13.45 luokassa tai ruokailulinjastolla.

  • Välipalan jälkeen tehdään läksyt.

  • Päivästä riippuen leikitään ja liikutaan ulkona tai sisällä. Lisäksi muun muassa luetaan, piirretään, askarrellaan ja pelaillaan lautapelejä.

  • Koulukuljetukseen oikeutetut lapset voivat lähteä kotiin taksilla, jos taksi kulkee myöhemmin sinä päivänä. Muut vanhempien kanssa sovitulla tavalla.

Iltapäivätoiminnasta laskutetaan huoltajia seuraavasti:

Iltapäivätoiminta:

Osallistumispäivät Maksu € / kk
3 tuntia / päivä 80
4 tuntia / päivä 100

1.8.2017 alkaen Äänekosken kaupunki ei järjestä aamupäivätoimintaa. Mikäli lapsi tarvitsee aamupäivätoimintaa, järjestetään se päiväkodissa tapahtuvana aamuhoitona. Aamuhoitoa järjestetään resurssien mukaan Konginkankaan, Sumiaisten sekä Suolahden Kelloseppä/Katvelan päiväkodeissa. Aamuhoito ei saa lisätä hoitajaresurssia.


Poissaolojen huomioiminen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuissa:
  • Jos oppilas on sairauden takia pois 11 päivää kuukaudessa tai yli sen, peritään puolet kuukausimaksusta.
  • Jos oppilas on sairauden takia pois koko kuukauden, ei peritä maksua lainkaan.
  • Jos oppilas on muusta syystä pois koko kuukauden, peritään puolet maksusta.

Huoltajan on mahdollista hakea maksun alentamista tai poistamista sosiaalitoimiston lausunnon perusteella. Hakemus toimitetaan sosiaalitoimistoon.


HUOM! Irtisanomisaika on 2 kk


Yhteystiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori
Sari Valtonen
puh. 0400 115 678
etunimi.sukunimi@aanekoski.fi

Yhteydenpito

Yhteydenpito tapahtuu joko puhelimella tai wilman kautta.

Iltapäivätoiminnan puhelinnumero on 040 351 9559. Tähän numeroon voi soittaa tai lähettää tekstiviestejä kaikissa iltapäivätoimintaan liittyvissä asioissa. Erityisen tärkeää on ilmoittaa poissaoloista tai muista muutoksista lapsenpäiväohjelmassa, esimerkiksi hakuajoissa.

 

Ohjaajina Honkolan koulun iltapäivätoiminnassa toimii koulunkäynninohjaajat.