Honkolan koulu sijaitsee 4- ja 13 -tien risteyksen tuntumassa. Äänekosken keskustaan on vain 10 minuutin ajomatka. Jyväskylään ajelee reilussa puolessa tunnissa.
Koulussamme on 100 oppilasta lukuvuonna 2024 - 2025.
1. - 6. luokat toimivat omana ryhmänään.
Opettajia koulullamme on kahdeksan, kuusi luokanopettajaa, erityisopettaja ja kieltenopettaja.
Koulussamme toimii iltapäivätoiminta, jota hoitaa koulunkäynninohjaaja.
Koulullamme toimii yksi koulunkäynninohjaaja.
Rehtori on yhteinen naapurikoulu Hietaman kanssa.
Honkolan koulussa yhteisöllisyys ja oppilaiden osallisuus ovat toiminnan peruspilareita.
Kaunis koulurakennus sijaitsee metsän laidalla ja lasten Humpalaksi nimeämää metsää hyödynnetäänkin paljon sekä opetuksessa että välituntileikkialueena. Koulun pihassa on hiekkakenttä, uudet kuntoportaat, frisbeegolfrata ja uusi kaukalo, jotka ovat kovassa käytössä liikuntatunneilla ja välitunneilla. Koulualue on myös kyläläisten suosima liikuntapaikka, erityisesti talviaikaan. Rakenteilla on ulkokuntosali koulun kentän laitaan.
Erityisopetusta oppilaille koulussamme antaa erityisopettajamme Johanna Paananen joko yksilötukena, pienryhmissä tai samanaikaisopettajana luokkatilanteessa.
Koulukuraattori Elina Lindholm on myös tärkeä osa kasvatusyhteisöämme ja tavattavissa koulullamme tarvittaessa joka toinen maanantai tai lukujärjestyksen mukaan.
Terveydenhoitaja Miia Kautto on tavattavissa koululla torstaisin.
Koulun oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa ja tarvittaessa tapauskohtaisesti, yhteistyössä huoltajien kanssa, pohtimaan oppilaan oppimista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia lisääviä tukitoimia.