Saunan kaltaisia kuumia huoneita on ollut varmasti kaikkialla missä ihmiset ovat halunneet lämpimässä peseytyä, mutta missään kivikautinen saunomistapa ei ole säilynyt jokapäiväisenä osana elämää samalla tavalla kuin Suomessa. Suomalaiset haluaisivatkin suomalaisen saunakulttuurin UNESCOn kulttuurisen maailmanperintöluettelon osaksi. Suomessa on yli miljoona erilaista saunaa, ja kaikkien saunat ovat omanlaisia. Sauna voi olla savusauna, tavallinen sauna, puusauna tai sähkösauna - ja monilla saunan ystävillä voi olla nämä kaikki. Kaikilla ei ole omaa saunaa, mutta uimahalleissakin on erilaisia saunoja. Kaupungeissa oli aikoinaan, kun kaikilla ei ollut omia kylpyhuoneita, valtava määrä yleisiä saunoja, mutta niiden määrä väheni 1900-loppuun mennessä hyvin vähiin. Nyt näiden kohdalla voidaan puhua renessanssista, sillä 2010-luvulla niitä on rakennettu ennätystahdilla esimerkiksi Helsinkiin, aivan keskelle kaupunkia. Iisalmessa Runnin kylpylälle valmistui hiljan uusi savusauna, joka on mahtavan kokoinen. Sen kiuas itsessään painaa jo lähes 6000 kiloa!

Suomalaiset ovat todella saunojakansaa. Joku voi käydä saunassa kerran kuussa, toinen joka lauantai ja jotkut saunovat aivan joka päivä, mutta kaikki ovat oikeita tapoja saunoa. Monet suomalaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että parhaimmillaan sauna on veden äärellä ja lämpiää puulla, kuten tämä savusauna Ylä-Savossa.

Saunan perusperiaate on säilynyt samana tuhansia vuosia. Tarvitaan kiuas, eli kasa kiviä, jotka voidaan lämmittää kuumiksi ja niiden ympärille tila, jossa voidaan istua ja peseytyä. Kansatieteilijät ja rakennusperinteen tallentajat ovat kuvanneet ja tallettaneet runsaasti saunoihin liittyvää tietoa jo 1800-luvun puolella. Esimerkiksi Samuli Paulaharjun mukaan 1907 Itä-Suomessa oli vielä paljon maasaunoja, sellaisilla mäkitupalaisilla tai muilla köyhillä ihmisillä, joilla ei ollut omaa metsää hirsien saamiseksi. Hän kirjasi myös ylös perimätietoa siitä, että aina kun joku uudisraivaajana oli saapunut asuttamaan metsää, ensimmäinen rakennus oli aina sauna, missä voitiin asua ja peseytyä sen aikaa kun varsinainen rakennus saatiin pystyyn. Kuvassa Juhani Ahon kodin vanhan saunan noen mustaamat lauteet Iisalmessa.

Kiukaaseen liittyi paljon erilaisia uskomuksia, ja saunassa katsottiin kiukaan rakentamisen onnistuessa asuvan hyvää tekevä saunatonttu tai löylynhenki. Tätä ei saanut koskaan suututtaa, ja siksi perinteisesti saunassa ei saanut riehua eikä meluta. Saunomiseen suhtauduttiin kunnioituksella, sillä saunat olivat Suomessa myös suurten riittien, syntymän ja kuoleman paikkoja. Suomessa elää vielä vanhuksia, jotka ovat syntyneet saunassa. Se oli ennen talouden puhtain paikka, ja synnytyksessä tarvittavaa lämmintä vettä oli saatavissa. Hirsiset seinät ja puiset lauteet olivat savun desinfioimat ja tämä on ehkä ollut yksi syy siihen, miksi Suomessa naisten kuolleisuus synnytysten yhteydessä oli Euroopan alhaisimpia ennen nykylääketieteen aikoja.

Saunoissa pestiin myös vainajat, jotka olivat myös saattoväen hyvästeltävissä pestyinä aitoissa ennen hautaamista. Saunoissa ei siis ryypättty eikä rellestetty. Mutta niissä lyötiin löylyä! Kiukaasta otettiin lämpö ja höyry irti heittämällä kiville vettä. Erityisesti miehet saattoivat kilpailla löylynheitossa, mikä näkyy yhä sellaisissakin ilmiöissä kuin Suomessa järjestetyissä saunomisen maailmanennätyskisoissa, missä joskus on joku kuollutkin liian koviin löylyihin. Löylyssä käytettiin myös koivun nuorista versoista tehtyjä vihtoja (tai puolen Suomen mielestä vastoja), joilla hakattiin kipeitä lihaksia pehmeiksi. Nykyäänkin osa saunojista haluaa aina vihdan, ja talvella sen voi ottaa pakastimesta tai kuivattuna, ja se on hetkessä käyttökelpoinen. Pakastevihtoja myydään kaupoissakin.


Saunakulttuurin arkisuutta, sen oleellista kuulumista kaikkien elämään kuvastaa Suomen kansallismuseon laaja kokoelma koulujen käsityötunneilla tehtyjä löylykauhoja, joita vuosikymmenien kuluessa aina yhä uusi sukupolvi on kantanut ylpeänä koulusta kotiin.



kuvat Sara Niini