Aamulla herättiin pirteinä ja levänneinä uuteen päivään, kun hehkuva aurinko oli kohonnut jo korkealle taivaalle. Mummon taloa ympäröivä pieni puutarha näytti kovasti erilaiselta, kuin edellisenä iltana. Puro pyyhälsi oven suuhun nuuskimaan raikasta aamuilmaa ja vallan hämmästyi. Lumi oli suureksi osin sulanut Mummon talon ympäriltä ja vain korkeimpien kinosten kohdalla enää oli matalia luminyppylöitä. Pajukosta pilkisti kunkin pajun oksilta useampi valkoturkkinen pajunkissa. Vaaleanruskeaksi valahtanut nurmikko oli isoina mattoina tullut esille lumen alta ja sieltä täältä sen seasta pisti esille pieniä vihreitä töröjä, uusien kasvien päälakia! Aurinko hehkui ja silitti elinvoimaisena ja lempeänä herätellen tienoota pitkästä talviunesta.

”Nukuimmekohan vahingossa useammankin yön”,Puro kummasteli katsellessaan uutta maisemaa. Kaarna oli tallustanut sen vierelle unisia silmiään hieroskellen. ”Taisimme torkkua tukevasti!” se totesi. Samassa molempien korvat tavoittivat iloista solinaa mökin takaa. Pienenpienet, vikkelä kevätpurot siellä virtailivat kallion rinteitä alas kuljettaen sulavista kinoksista raikasta vettä uusielle kasvupaikoille. Iloisina linnut virittelivät sointuvia huilujaan ”tityy, titityy!”

”Kas, näkyy kevät tulleen varhain tänä vuonna”, myhäili Mummo astuessaan hänkin ulos auringonpaisteeseen ja kaivolta vettä noutamaan. ”Tulkaahan lapset aamupuurolle.

Höyryävien puurokuppien äärellä juteltiin havaituista kevään merkeistä ja Kristallikin nousi haukotellen makuusijaltaan. ”Olenpa minä vieläkin väsynyt”, hän haukotteli ja nousi verkkaan upottavalta sohvalta, johon oli illalla nukahtanut. ”Onko täällä teistäkin hieman turhan lämmin?” hän sitten kummasteli tähyillen toisia. Puro kiirehti oitis avaamaan ikkunan, jolloin raikas kevätilma pyyhkäisi puuskana sisään. ”Nyt on parempi”, Kristalli hymyili helpottuneena ja otti oman annoksensa kylmäksi jäähdytettyä puuroa.

”Tänään näemme tammen”, hän piristyi entisestään ja tavoitti vaistomaisesti peiliä. Mutta kun hän kurkisti sen kiiltävään kuvajaiseen, näki hän siellä jotain! Ihanan, runsaita terälehtiä tursuavan, vankkavartisen kukan!

”Katsokaa!” hän henkäisi toisille, miten ihmeellinen kukka! Kaikki kumartuivat kurkistamaan peiliin. ”Se on daalia, kukkien kuningatar!” Mummo kertoi ja katsoi tarkemmin. Daalia puhkeaa minunkin puutarhassani aina kauneimmalle paikalle ja kukkii runsaana ja ylevänä koko puutarhan komeimpana daamina koko kesän. Ja niin pian kuin Mummo oli muodostanut huulillaan sanan ”daalia” alkoi kukka kasvattaa vihreää varttaan suoraan peilin lasista ylöspäin ja siihen kehkeytyi ensin sievä, pullea nuppu, joka heidän silmiensä edessä alkoi aueta röyhelöiseksi pyöreäkukkaiseksi daaliaksi.

”Ihana”, huokasivat lapset haltioituneina.