Toukokuussa 2021
28.5.2021 Teimme yhdessä meidän eskarivuodesta muiston kodalle
To 27.5. sokerivesimaalaukset
Ke 26.5. viimeinen jumppasalipäivä eskarissa ja liikennepelejä
Lasten toivejumpassa leikittiin patsashippaa, wc-pönttöhippaa ja jumpattiin tehtäväpisteissä. Luokassa lapset pelasivat liikenneaiheisia pelejä: lottoa, muistipeliä, Logico-pelejä sekä iPadilla Liikenneturvan Turvapupun pelejä.
Ti 25.5. lapset suunnittelivat omia liikennemerkkejä
Merkit ohjasivat kulkemaan, määräsivät ettei esim. kukkia saa poimia tai roskiksia siirtää. Varoitusmerkeissä varoitettiin myös koirista ja isoista kissoista.
Ma 24.5. kävimme bongaamassa liikennemerkkejä
Kävimme myös liikennesääntöjä läpi: autotiellä kuljetaan vasenta reunaa jonossa, tie ylitetään suoraan ja enne ylitystä katsotaan huolella tuleeko autoja. Osa liikennemerkeistä jäi löytymättä.
Pe 21.5. päätimme lintuviikon tekemällä omat satulinnut
Tutustuimme myös peipposeen ja lauloimme "Koivun oksaan korkealle.." . Kuvassa on esittäytymässä lintu, jonka ääntelyn lapsi itse keksi ja äänteli. Lapsi keksi myös tekemälleen linnulle nimen ja mahdollisia muita ominaisuuksia.
Torstaina 20.5. päivän lintuna oli talitiainen
Ke 19.5. lapset ohjelmoivat pölyttäjäbottia
Ti 18.5. teimme lintujen havaintoretken ja tutustuimme tikkaan
Ma 17.5. aloitimme Lasten lintuviikon
Arvoimme lasten kanssa linnun jokaiselle päivälle. Maanantaina tutustuimme pöllölajeihin ja kuuntelimme niiden ääntelyä lintujen äänikirjasta. Lauloimme myös Pöllö se on -laulun.
Pe 14.5. lapset istuttivat orvokkeja ja laskivat rahoja
Saimme lahjoituksena orvokkeja, joita lapset istuttivat laatikkoon kodalle. Lapset myös harjoittelivat kolikoiden laskemista.
Ke 12.5. pidimme rahajumppaa salissa ja luokassa tutkimme veden kiertokulkua
Salissa jokainen lapsi sai lompakon, jossa oli leikkirahaa yhdeksän euroa. Jokainen jumppatehtävä maksoi jonkin verran. Hinnat vaihtelivat eurosta kolmeen euroon. Lapsi maksoi valitsemansa tehtävän hinnan tehtäväpaikan kassaan ja teki tehtävän. Jos rahoja piti vaihtaa pienemmäksi tai rahat loppuivat, lapsi suuntasi pankkiin. Pankissa sai tienattua rahaa "työllä" eli tekemällä kuperkeikan tai kiipeämällä puolapuut ylös ja alas. Kummastakin tehtävästä ansaitsi euron. Lopuksi laskimme minkä jumppatehtävän kassalippaaseen oli kertynyt eniten rahaa.
Luokassa teimme veden kiertokulkua havainnolistavan kokeen.
Luokassa teimme veden kiertokulkua havainnolistavan kokeen.
11.5.2021 Kolme pukkia esitys, jonka jälkeen lapset miettivät millä käpypukit voisivat ylittää joen jos ei olisi siltaa
Lapset tekivät tutkimustyötä pienryhmissä. Ryhmällä oli pesuvati "jokena". Lapset keksivät että veden voisi ylittää veneellä, kelluvan puun avulla ja rakentamalla lautan. He saivat kokeilla erilaisia vaihtoehtoja mitä heille mieleen tuli.
Ma 10.5. tutkimme veden ominaisuuksia -mitkä esineet kelluvat?
Pe 7.5. lapset pohtivat jokapäiväisessä elämässä tarvittavia asioita ja mielitekoja
To 6.5. eskarit tekivät karkkitehtuuria kodalla
Aluksi katsoimme kuvia maailmalta eri rakennuksista mm.pyramideista, Pisan tornista ja pilvenpiirtäjistä. Sitten lapset saivat rakentaa omia rakennelmia hammastikuista ja vaahtokarkeista.















