VKHS-tiimin kuulumisia
VKHS (väkivallan, kiusaamisen, häirinnän ja syrjinnän toiminta-ohjelma)

Kortepohjan päiväkotikoulussa keskitytään kiusaamisen ennaltaehkäisevään ja osallistavaan toimintaan, jotta lapset kokisivat olevansa osa kouluyhteisöä ja harjoittelisivat vuorovaikutustaitoja normaalissa kouluarjessa. Esimerkiksi seuraavilla tavoilla heitä osallistetaan koulun toimintaan:
-tarjotaan mahdollisuuksia osallistua erilaisiin välitunnin viettotapoihin esim. hiljaiset-, peli-, sateenkaari-, kirjasto-, tanssi ja kaverivälkät
-oppilaskunta
-päiväkotikoulun kummitoiminta
-kasvatusohjaajat
-harrasteohjaajan toiminta
-päiväkotikoulun kerhot (po)
-lukumummit
Luokissa pidetään säännöllisesti tunne- ja kaveritaitotunteja ja käydään läpi VKHS toiminnan periaatteet. Tavalliset erimielisyydet ja pienet ristiriitatilanteet pyritään selvittämään omassa luokassa tai oman luokkatason tiimissä. Näistä tilanteista saatte tietoa wilman tuntimerkinnöistä tai erillisistä wilmaviesteistä. Mikäli kiusaaminen jatkuu, VKHS tiimin toiminta alkaa ja teitä vanhempia informoidaan siitä. Koulumme toimintatapoihin kuuluu, että kuullaan molempia osapuolia ja seurataan tilannetta viikkotasoisesti ja koska kiusaaminen on yleensä meille ohjautuessa jatkunut pidempään (yli 2kk) mietimme tukitoimia, jatko-ohjauksia tai kuullaan tarvittaessa myös teitä vanhempia. Tarvittaessa mukana selvittelyssä on myös koulukuraattori Vilma Virenius, tai terveydenhoitaja Tessa Ahvenjärvi.
Lisätietoja VKHS toiminnasta saatte koulumme Pedanet-sivuilta.
VKHS-tiimi 2025-2026 Elina Rannankari (luo), Riitta Fakhimzadeh (luo), Hanna Leino (kasvatusohjaaja)