Viikkotiedote vko 15 GLOBAALI KANSALAISUUS
TEEMA: Globaali kansalaisuus. Kulttuurien välinen tasa-arvo. Työskentelemme seuraavat viikot Unesco-koulujen yhteisen teeman alla. Me Tikkalan koulussa olemme valinneet teemaksi tutustua suomalaisiin vähemmistökulttuureihin ja niiden tapoihin. Teemme tuttavuutta kotiryhmissä romanikulttuuriin, saamelaisuuten sekä suomenruotsalaisuuteen.
Kotiryhmät tekevät työtä nyt toista jaksoa tänä vuonna. Ensimmäinen yhteisjakso, kestävä kehitys näytti jälleen eri ikäisten välisen yhteistyön hyvät puolet; tutustutaan toisiimme, uskalletaan pikku hiljaa isompien tuella toimia yhdessä, luotetaan isompiin ja huolehditaan pienemmistä. Ryhmän vanhimmat harjaantuvat johtajuuteen turvallisessa ryhmässä, ja saavat samalla merkittäviä pystyvyyden kokemuksia ja onnistumisia vastuun kannosta. Olemme kuulleet yhtenäiskoululta viestiä, että Tikkalasta tulee kouluun oppilaita, joilla on nimenomaan näitä taitoja.
MAANANTAI 11.4
12.lk sisäliikkaa
34.lk sisäliikkaa
TIISTAI 12.4
KESKIVIIKKO 13.4.
Otamme pääsiäistä ja pääsiäisen kirkollista sanomaa vastaan Korpilahden kirkossa yhdessä yhtenäiskoulun kanssa. Sen jälkeen työpajat seurakunnan toimesta. Mukaan voi ottaa pikku eväset, ei pakko. Ruokailu koululla n. klo 12.30. Et-ryhmä työskentelee koululla.
TORSTAI 14.4
12.lk ja eskarit sisäliikkaa
34.lk sisäliikuntaa
56 liikunta: lihaskuntoa ja taitoa