Periytymisen lainalaisuudet
Periytymisen lainalaisuudet
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Periytymisen lainalaisuudet
Suurimpaan osaan ihmisen ominaisuuksia vaikuttaa moni geeni yhdessä, mutta joissakin ominaisuuksissa taustalla on vain yksi geeni. Kun lähdetään käytännössä tutkimaan ominaisuuden periytymistä lapsille, täytyy opetella muutama käsite ja merkitsemistapa.
Geenistä (esim. pisamaisuus) on erilaisia geenimuotoja: vallitseva muoto on pisamat (A) ja peittyvä muoto on pisamattomuus (a).
Ihmisen perimässä on samaa geeniä aina kaksi kappaletta (vastinkromosomipari, hyvä kuva s.145 alareuna). Perimme siis pisamaisuuden geenin sekä isältä että äidiltä. Ja nyt tulevat tärkeät merkinnät, joihin liittyvät aiempana olevat A ja a. 1) Perin molemmalta vanhemmalta pisamat, perimäni on tällöin pisamien suhteen AA. 2) Perin toiselta vanhemmalta pisamat ja toiselta pisamattomuuden, perimäni on Aa. 3) Perin molemmalta vanhemmalta pisamattomuuden, perimäni on aa.
Vallitseva ja peittyvä ilmenee siten, että jos olen AA tai Aa, minulla on pisamat. Jos olen aa, minulla ei ole pisamia. Vallitseva siis yleensä peittää peittyvän ihmisen ulkonäössä. (Ihmekukka-esimerkki on poikkeus s.145).
Oppikirjan tekstissä on vielä käsitteet samaperintäinen ja eriperintäinen. Kun perin molemmalta vanhemmalta pisamat (AA) tai pisamattomuuden (aa) olen ominaisuuden suhteen samaperintäinen. Kun perin toiselta vanhemmalta pisamat ja toiselta pisamattomuuden (Aa), olen ominaisuuden suhteen eriperintäinen.
Ylläolevaa tietoa voidaan käytännössä hyödyntää, kun halutaan selvittää perinnöllisen sairauden periytymistapaa ja todennäköisyyttä vanhemmilta lapsille. Periytymisen lainalaisuuksia hyödynnetään tuotantoeläinten, viljelykasvien ja esimerkiksi koirarotujen jalostuksessa.