Viikko 19
Tässä toukokuun liikuntasuunnitelmat.

Tälläkertaa Jänön seikkailussa kuunneltiin puita, painettiin korva kiinni puuhun, mutta emme kuulleet mitään, olisi pitänyt olla vaikkapa lääkäreiden käyttämä stetoskooppi.
Luupeilla näimmekin puun kaarnojen väleihin hienosti, ja mikä ihmeellinen maailma siellä näkyikin.

Nallematikassa oli jäähyväisten aika. Nallet ja me maistelimme hunajaa, lapset saivat todistukset ja nallet kävivät kesäunille ja hoitolapsi sanoi haikeasti, että tulee ikävä nallematikkaa.

Jänön seikkailussa oli seikkailuradan vuoro.

Lajeina oli nopan silmäluvun mukaan käsien taputtelu, hyppely ja käpyjen keräily.
Muut lajit olivat köyden avulla kiipeily.
Pallojen heitto puuta päin.
Häntäpallojen heitto.
Hernepussien heitto.

Reippaita lapsia, tulivat pyörillä hoitoon.

Jänön seikkailussa etsittiin pikkurillin ja kengän mittaisia keppejä ja jotain suurempaa kuin oma kämmen.

Vietimme myös kaksivuotis-synttäreitä perinteisin menoin, synttärihieronta, onnittelulaulu, kimppahali ja lahja.
Linssiluteena hääri myös Ava-koira.