Kirjaamiskäytäntö ja arkistointi
Oppilashuoltokertomus
Oppilashuoltotyö, suunnitellut ja toteutetut toimenpiteet sekä niiden arviointi kirjataan oppilashuoltokertomukseen. Jyväskylän kaupungilla on Wilmassa yksi yhteinen pohja, jota koulut käyttävät. Opetushenkilöstö kirjaa asiat ja seurannan (toteutuneet toimenpiteet) oppilashuoltokertomukseen (Wilmassa kohdassa muistiot). Jos asian käsittelyyn tulee uusia toimijoita, tehdään aina uusi muistio. Oppilashuollon henkilöstö kirjaa tiedot potilastietojärjestelmään tai asiakastietojärjestelmään.
Oppilashuoltokertomuksista muodostuu oppilashuoltorekisteri, jonka vastuuhenkilöitä ovat Primus-pääkäyttäjät ja koulun tasolla oppilashuoltotyötä johtava rehtori tai apulaisjohtaja.
Opetuksen järjestämisen kannalta välttämätön tieto siirretään toiselle opetuksen järjestäjälle. Tiedonsiirtoon pyydetään aina ensin oppilaan ja/tai huoltajan lupa. Siinä yksilöidään, mitä tietoja siirretään ja pyydetään lupa tietojen siirtoon. Jos lupaa ei myönnetä, arvioidaan tiedon siirron välttämättömyys oppilaan terveyden ja turvallisuuden kannalta ja tehdään tarvittaessa lastensuojeluilmoitus.
Pedagogisista konsultaatiopalavereista ei tehdä oppilashuoltokertomusta.