AVIn arviointikoulutuksessa muiden kuntien ops-työskentelystä kuultua
Maria oli Mikkelissä arviointikoulutuksen viimeisessä päivässä 15.4. ja kirjasi ylös seuraavia mietintöjä muiden lähialueen ops-työskentelystä erityisesti arvioinnin osalta. Löytyykö käyttökelpoisia ajatuksia, herääkö mietteitä tai keskustelua?
Ops-ryhmien purkukeskustelu:
Varkaus yms viisi kuntaa, yksi yhteinen ops.
Kentän mielipide arvioinnista hajoaa eniten, teit niin tai näin niin aina joku on tyytymätön.
Kommentointi ja kritiikki tapahtuu vasta sitten, kun asioista on jo päätetty, silloin kun kommentteja pyydetään, ollaan liian kiireisiä tai ei kiinnostuta.
Arviointi on painopistealueena ja siihen kohdennetaan koulutusta. Muuten “tehdään kuten aina ennenkin on tehty” eikä muutos tapahdu todella.
1-4 joulutodistus korvataan arviointikeskustelulla
5lk eteenpäin numeroarviointi
Pohjarunko arviointikeskustelulle on tehty, yhteinen käytössä kaikissa kunnissa.
Luokanopettaja käy arviointikeskustelut, konsultoi ennen sitä esimerkiksi erityisopettajaa.
Muut kuin lukkaritodistukset (2 ja 6lk) keskustelu lapsen kanssa esim koulupäivän sisällä ja tieto siitä huoltajille.
Lokakuun lopusta tammikuun loppuun aikaa käydä arviointikeskustelut.
Kuopiossa kaikilla arviointikeskustelut 1-9 luokilla joulutodistuksen tilalla!
Vitoselle asti sanallinen, 5-7 sanallinen ja tarvittaessa numero, 8-9 vain puhtaasti numero.
Marras-tammikuu on arviointikeskustelut.
Luokanvalvoja kerää tiedon muista oppiaineista. Oppiaineista tulee jatkuvaa palautetta pitkin syksyä, eli painopiste arviointikeskustelut on oppilaan toiminnassa koulussa, ei niinkään oppiaineissa pärjäämisestä, ellei ole jotain erityistä tarvetta.
2-6 lk todistuksen liitteenä kotiin menevä kuvaus. Nivelvaiheen arviointi sanallinen, todistus numerolla.
Lausepankkeja on ollut aikaisemmin käytössä, jatkossa aito sanallinen arviointi. Opettajilla on vapaat kädet miten sanallinen arviointi tehdään, persoonakohtainen miten opettaja sen haluaa toteuttaa. Kuvaa oppilaan oppimista ja ohjaa oppimista.
Tarvitseeko sanallisen palautteen olla vertailukelpoista? Sen pääpaino on siinä, että se on kuvaavaa ja ohjaavaa!
Lapsille numerot jyrää aina sanallisen palautteen.
Haasteena saada opettajat oikeasti lukemaan ja oivaltamaan tavoitteet, ettei arvioida aina vaan samaa mitä ennenkin.
Joensuussa syksyllä alkaa arviointikoulutukset opettajille. Vähän nurinkurista, että koulutukset tulevat vasta kun ops olisi jo pitänyt polkaista käyntiin.
Joensuun normaalikoulu:
Lausepankit ovat vain piilonumeroita!
Opettajien oikeusturva, myös sanalliset arvioinnit virkamiespäätöksiä
1-7lk kerran lukuvuodessa todistus, jossa opetuksen tavoitteet kuvataan vain hyväksytty/hylätty-arvioinnilla.
Vertais- ja itsearviointiin panostaminen.
Arvioinnin pitää olla järkevää, jos oppilas on keskiössä, pitää myös arvioinnissa keskiössä olla oppilas ja oppilasryhmä. Opettaja näkee vain palasia oppimisesta, usein käytöksen perusteella.
Varkaus saanut kommentin, että hyväksytty ja hylätty arviointi ei ole opsin hengen mukainen, kuitenkin ihan laillinen.
Joensuu: huoltajaa otetaan nykyistä enemmän mukaan oppilaan arviointiin, jolloin tieto oppimisesta tulee pitkin vuotta.
Arviointi ei ole itsetarkoitus, vaan prosessia tukevaa. Ei mikään tuomio vuoden lopussa, vaan ohjaava palaute lukuvuoden aikana!
Arviointikeskusteluja ei ole joka vuosi, ohjaavaa palautetta annetaan tarveharkintaisesti. Pakolliset tietysti. Ei-pakolliset: oppilas, ope tai huoltaja voi pyytää keskustelun, ei järjestetä automaattisesti kaikille vuosille.
Useampi opettaja osallistuu oppilaan opettamiseen, myös ohjaavaan palautekeskusteluun tulee mukaan tiimi oppilasta opettavista opettajista.
Käytännön välineet ovat vielä kokeilussa, että miten tieto todella tavoittas huoltajan. Itslearning, oppimispäiväkirja. Edistyminen näkyy.
Mahdollistetaan huoltajia seuraamaan oppimista, ei voida pakottaa. Sähköisen materiaalin kautta tietysti mahdollista tarkastella kuka materiaalia tarkastelee.
Vanhemmat koulutetaan systeemin käyttöön heti ensimmäisen luokan ensimäisestä vanhempainillasta alkaen.
Positiiviset palautteet huoltajilta, ihanaa kun numerot eivät leimaa oppilaita.
Miten sähköisen palautteen varaan voidaan rakentaa systeemi, jos ei ole koneita, nettejä, varaa ostaa konetta?
Oppilaan oppimisväline mahdollistaa, että myös huoltaja voi sen avulla tarkastella töitä.
Palautekeskustelu suuntautuu enemmän tulevaan, ei niinkään vain menneiden toimien kuvaamiseen.
Arviointikeskustelujen varaaminen sähköisesti! Kun kerran kampaamoajatkin voi varata netistä, miksei keskusteluaikojakin!
Kuopio: helppo tehdä yhteistyötä kun on tavattu, jälkiyhteydenotto myös helpompaa.
Kuopio: kaikki tulee arviointikeskusteluihin.
Joensuu: mitä kaikkea pitää jatkossa dokumentoida? Riittääkö pelkkä lukuvuositodistus? Miten tieto opettajalta toiselle siirtyy? Mitä laitetaan säilöön, mitkä asiat kulkevat oppilaan mukana? Voisiko esim arviointikeskustelut videoida ja arkistoida?
Sähköisen materiaalin arkistoiminen? Sähköistä arkistoa ei ole käytössä missään, kaikesta pitää aina olla paperiversiot holvissa.
Muuttavat lapset ja erilaiset arvioinnit. Valmiita kaavakkeita ei ole, opetushallitus pesee kätensä ja koulujen pitää tehdä omansa.
E-perusteista huonoja kokemuksia kaikilla, kaikki käyttävät rinnakkain peda.netin kanssa tai pelkästään peda.nettiä.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin