MINÄ VUOROVAIKUTTAJANA 

Koen erilaiset vuorovaikutustilanteet itselleni helpoiksi ja luonteviksi. Nämä käsitykset ovat muodostuneet pitkälti muilta saatujen positiivisten palautteiden kautta (vanhemmat, ystävät, opettajat) ja tietysti omasta reflektoinnista. Nuorempana uudet tilanteet jännittivät enemmän. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän olen saanut erilaisia kokemuksia vuorovaikutustilanteista: työt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä, sijaisuudet päiväkodeissa ja kouluissa, ohjaajana toimiminen leireillä sekä harrastusten kautta saatu kokemus ovat tuoneet varmuutta ja uskoa omaan osaamiseen ja tilanteissa pärjäämiseen. Rakastan keskusteluja ihmisten kanssa, uusien näkemysten kartuttamista ja väittelyjä.

Kirjallinen vuorovaikuttaminen on minulle vaikeampaa kuin suullinen. Pidän kirjoittamisesta, mutta malttamattomana sanojen asettelu tuntuu usein vievän liikaa aikaa. Olen myös taipuvainen perfektionismiin ja kirjoittaessa lauserakenteita voi hioa loputtomiin. Koulussa olen aina pitänyt äidinkielen tunneista ja pärjäsin niissä hyvin. YO-kirjoituksissa en kuitenkaan päässyt siihen arvosanatavoitteeseen, jonka olisin mielestäni ansainnut. Se on jäänyt hieman kaivelemaan. Tässä huomaa hyvin sen, miten helposti muiden arviot (jotka ovat vain yksittäisten ihmisten omia henkilökohtaisia mielipiteitä) voivat helposti muuttaa myös omaa käsitystä omista taidoista ja pystyvyydestä. 

Mieleenpainuvimmat vuorovaikutustilanteet ovat olleet sellaisia, joissa on itsensä lisäksi ilahduttanut myös vastapuolta. Olen asiakaspalvelutyössä palvellut usein vanhuksia, joiden päivän ainoita aktiviteetteja ovat asioiminen kaupassa. Lämmittää sydäntä huomata, miten hyvä mieli lyhyistäkin keskusteluhetkistä tulee. On tärkeää tuntea tulleensa kuulluksi ja huomatuksi. Vuorovaikutukseen liittyykin olennaisesti myös kuuntelun taito. Osaan mielestäni hyvin antaa tilaa ja kuunnella tilanteissa, joissa vuorovaikutus tapahtuu fyysisesti kasvokkain. Virtuaalisesti ruutujen välityksellä tapahtuvissa tilanteissa olen huomannut kuuntelemisen ja keskittymisen itselleni todella vaikeiksi. Myös muu vuorovaikuttaminen esimerkiksi etäluennoilla on haastavaa. Sanattomat ilmeet ja eleet ja kehonkieli jäävät usein puuttumaan, jolloin vuorovaikuttaminen muuttuu vaikeammin tulkittavaksi. 

Yksi tärkeimmistä kehittämiskohteistani on erityisesti englannin kielen sujuvoittaminen. Yllättävissä tilanteissa jännitän ja saatan mennä täysin lukkoon. En ole koskaan ollut erityisen hyvä vieraissa kielissä, tämä käsitys on jäänyt päälle jo alakoulun ensimmäisiltä oppitunneilta. Koen jääväni jalkoihin, enkä saa asiaani ilmaistua niin hyvin kuin haluaisin niissä vuorovaikutustilanteissa, joissa joudun puhumaan englantia. Tämä on vaikea asia hyväksyä, sillä voidessani puhua suomea, nautin muiden kanssa keskustelemisesta ja koen olevani siinä hyvä. Epätäydellisyyden hyväksyminen on minulle vaikeaa. On olemassa kuitenkin toinen “kieli” suomen lisäksi, jossa koen olevani hyvä. Se on musiikin kieli. Elämäni on aina pitänyt sisällään musiikkia ja se on vienyt minut moniin erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin ja tuonut esiintymisvarmuutta. On upeaa pystyä herättämään erilaisia tunteita ja ajatuksia yleisössä sanomatta mitään. Musiikki antaa kuuntelijalle ja soittajalle mahdollisuuden tehdä samaan aikaan omat henkilökohtaiset tulkintansa kuullusta teoksesta, eikä haittaa vaikka nämä näkemykset olisivat eriävät toistensa kanssa. Muissa vuorovaikutustilanteissa tämä voisi aiheuttaa suuria väärinkäsityksiä.