14.6 Koulurauha ja kurinpito

  1. Lukioyhteisön jäsenten tulee asiallisella käyttäytymisellä pyrkiä edistämään koulun työrauhaa siten, että jokainen työryhmän jäsen voi keskittyä aiheen mukaiseen työskentelyyn.
  2. Opiskelijalle, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos opiskelija jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi. Edellä mainitut toimenpiteet ovat kurinpitorangaistuksia.
  3. Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka oppilaitoksen järjestämästä tilaisuudesta.
  4. Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
  5. Jos opiskelija on tutkimuksen alaisena rikoksesta, häneltä voidaan tutkimuksen ajaksi pidättää oikeus opiskeluun, jos se opiskelijan tekemäksi epäiltyyn rikokseen tai siihen liittyviin seikkoihin nähden on perusteltua. (Lukiolaki 41§10.8.2018)
  6. Jos opiskelija harjoittaa kokeessa tai arvioitavassa kurssitehtävässä vilppiä, yrittää vilppiä tai avustaa vilpissä, hänen kyseisen kurssinsa kaikki suoritukset mitätöidään. Hänellä ei ole myöskään ao. kurssin kokeen uusintamahdollisuutta. Matkapuhelimen ja muiden vastaavien teknisten laitteiden hallussapito on kielletty kokeeseen osallistuvalta opiskelijalta, jos asiasta ei ole erikseen etukäteen sovittu. Tämä sääntö on yhdenmukainen ylioppilastutkintolautakunnan antamien koemääräysten kanssa.