Viikko 20

Viikko 20

Maanantaina lähdimme poikkeuksellisesti heti aamupalan jälkeen ulkoilemaan. Ulkoleikeissä mieleistä monelle on kerätä erilaisia kiviä ja rakentaa niistä asetelmia. Paljon kiinnostaa myös seurata ötököitä sekä lisääntyviä kasveja, kuten voikukkia ja vielä löytyy istutusten juurelta leskenlehtiäkin. 

Päiväkodin pihan istutuslavoihin sekä kukkaruukkuihin on istutettu orvokkeja, joita olemme ihailleet. Osa lapsista on päässyt aikuisen kanssa myös kastelemaan kukkia.

Jakauduimme lasten leikinvalintataulusta valitsemiin leikkeihin: kioskileikki, kotileikki, junarataleikki, dinoleikki, autoleikki ja palikkaleikki. Leikkien jälkeen kokoonnuimme koko ryhmän yhteiselle lauluhetkelle, harjoittelemaan väriarvoituksia -laulua sekä rytmittelemään.

Jumpalla siivottiin ja loikkailtiin

Lapset jumppaavat salissa.
Aluksi meillä olikin ihan uusi jumppalaulu, siinä kysyttiinkin aina yhden tekemisen jälkeen, että mitäs sitten tehdään. Olipa kiva alkujumppa.
Tämän jälkeen meillämolikin sitten luvassa siivous puuhia. Jaettiin lapset kahteen joukkueeseen ja laitettiin penkki joukkueiden väliin. Kaikki saivat hernepussit ja niitä oli tarkoitus heittää toisen joukkueen puolelle lattialle ja samalla saada omapuoli puhtaaksi roskista, eli hernepusseista. Olipas kovaa kisailua ja tarkkoja lapsia, kun huomasivat aina napata hernepussit lattialta pois.
Lopuksi oli vielä aika loikaten ylittää narua joka oli eri korkeudella ja tai kiemurteli kuin käärme. Myös narun alitusta harjoiteltiin