Viikko 12
Viikko 12
Maanantaina jakauduimme kaverikerhoon, rairuohoaskarteluihin ja leikkeihin.
Kaverikerhossa katsoimme, Hiiritalon Sam ja Julia: Huono häviäjä videon, jossa Julia opettaa Samille häviämisen taitoja. Leikissä häviäminen ei haittaa, vaan toisen puolesta voi iloita. Toisella kerralla muut voivat iloita juuri sinun puolestasi. Kannustetaan kaikkia kavereita yhteisissä leikeissä. Videossa hiiret pelasivat yhdessä peiliä, jota Auringonsäteetkin halusivat sitten pelata! Osalle peili leikki olikin jo tuttu, osalle ihan uusi leikki. Hienosti kaveria kannustettiin ja toisen puolesta myös iloittiin.
Toinen ryhmä keskittyi leikkimään. Leikeistä jokainen kävi vuorollaan askartelemassa mieleisensä rairuoho purkin. Mitä upeaa väriloistoa valmistuikaan.🤩
Tiistaina saimme suunnata ulkoilun jälkeen koulun liikuntasaliin! Jumppaa odotettiin jälleen innolla. Ensin tietenkin lämmiteltiin lasten toiveesta peikkolan aamujumpan ja työkoneiden jumppalaulun tahtiin. Tällä kertaa Camillalla olikin mukana värikäs "popcorn" laatikko, joka ryöppysi kahdesti yli reunojen, melkoisen lennokkaastikin! Värikkäät "popcornit" levisivät ympäriinsä. Lapset saivat tehtäväkseen lajitella levinneet "popcornit" ensin oikean värisiin "kulhoihin" eli renkaisiin ja lopulta takaisin laatikkoon. Juoksemisesta innostuttiin niin paljon, että jumppa jatkuikin musiikin soidessa juoksulla ja musiikin loppuessa piti pysähtyä patsaaksi. Hienoja patsaita muodostuikin!

Lopuksi harjoiteltiin yhteistyötä piirissä istuen ja palloa kädestä käteen kuljettaen. Sitten kilpailtiin pallon kanssa jokainen halukas vuorollaan. Kumpi ehtii kierroksen loppuun ensin, pallo joka kiertää piirissä lasten käsissä, vaiko lapsi joka juoksee piirin ympäri kaksi kierrosta?😀Pallon kuljetus piirissä ei ollutkaan aivan helppoa, kun huomio siirtyi kaverin kannustamiseen.
Keskiviikkona kirjan lukuhetken (Piki) jälkeen, retkeilimme viereiseen Tölön puistoon. Matkalla kiivettiin tietenkin ylömäkeä ja laskeuduttiin alamäkeä. Mäen päältä tähystimme kevään merkkejä. Alempana näkyikin suuri vesilätäkkö.
"Kevät tuli, lumi suli. Puro sanoi, puli puli."
Puistoon päästyämme huomasimme suuren männyn oksan maassa. Ihmeteltiin yhdessä mistä se on ilmestynyt siihen maahan. Yhden männyn latvahan se siinä, tuulen katkaisemana varmaankin. Kylläpä meillä oli mukavat leikit ja pallottelut puistossa.😊

Torstaina jatkoimme rairuohopurkkien askarteluja ja pääsimme myös kylvämään siemenet multaan! Askartelujen lisäksi jakauduimme eri tiloihin leikkeihin. Ulkoilussa iloinen yllätys lapsille oli käyttöön otetut pyörät🤩. Suurin osa Auringonsäde lapsista vietti ulkoilun pyöräillen. Muutama innostui pelaamaan myös sählyä.😊

