Kristalli käänteli käsissään Celsiusmittaria ja kaikki tiirasivat sen osoittamia pakkasasteita tarkasti. ”Hmm. Onpa toden totta kummallista. En lainkaan ymmärrä, mikseivät nämä celsiusasteet nouse, vaikka täällä on lämmin kevätpäivä ja aurinko paistaa…”

Puron teki mieli hiukan kurkistaa vielä peiliä. Taikavoiman lisäksi se piti oikein kovasti peilistä ihan sellaisenaankin, siten että peili näytti sille sen omat kullanhohtoiset kasvot. ”Hei!” puro henkäisi jännittyneenä ja terävästi. ”Peilissä näkyy jotain!”

Kaikki syöksyivät nyt taikapeilin äärelle. Peilin lasilla alkoivat piirtyä kasvot! Kaarevan pyöreä pään muoto, pistäväkatseiset silmät, viivaksi puristunut suu ja kookkaan leuan alla risuparta. Päässä oli punainen villamyssy, jonka reunan alta takkuinen tukka harotti. ”Huh, millainen GANGSTERI!” Kristalli puuskahti. ”Hurjan näköinen tyyppi. Minä olen lukenut lumimummon vanhoista jännityskirjoista, että juuri tuolta näyttivät roistot, gangsterit. Voisiko juuri tuo olla se sama, joka on vienyt revontulilangan?”

Ja juuri, kun hän sen sanoi, näkyi peilin lasilla taas kieppuvia väripyörteitä, joiden keskeltä paljastui tunturimaisema ja korkealla tummalla taivaalla loimuavat revontulet kaikissa väreissä. Korkeat kuuset kohosivat melkein revontuliin saakka ja niide juurella seisoi pieni mökinröttelö, jonka piipusta kohosi ohut savuvana ja ikkunasta kajasti valoa.

”Gangsterien majapaikka!” henkäsi Puro tohkeissaan ja aivan värisi innostuksesta. ”Ja kartta…” lisäsi Kaarna tarkkaavaisena, sillä peilin lasille oli ilmestynyt selviä karttamerkintöjä kuljettavasta reitistä. ”Parasta meidän on nyt heti lähteä matkaan.”