Teksti
| Kirjan kansi | Kirjan kuvaus |
![]() |
Klassikkokirja, jossa on esitelty länsimaisen filosofian keskeisimmät filosofit ja heidän ajatuksensa. Saarisen teksti on melko helppotajuista, ja tekstin avulla syntyy hyvä käsitys siitä, miten eri filosofien ajattelu on syntynyt suhteessa aikaisempien filosofien ajatteluun. Tämä oli meillä yliopistossa Johdatus filosofiaan -kurssin kirjana - mennään siis jonkin verran lukiofilosofiaa syvemmälle kyllä. |
| Klassikkokirja, joka kertoo nuoren Sofian matkasta filosofian maailmaan. Kirjan juoni etenee hiljalleen, ja samalla esitellään keskeisiä filosofeja ja filosofisia kysymyksenasetteluja. Tästä oli joskus 2000-luvun alussa olemassa jopa tietokonepeli, kyse on todella kulttiteoksesta. :D | |
![]() |
Sarjakuvakirja, jossa on esitelty erilaisia filosofeja ja filosofiointia yleensä. En ole itse tätä lukenut enkä missään edes nähnyt, mutta tähän voi olla hauska tutustua. :) Filosofiaa hieman tavallista visuaalisemmassa muodossa. |
![]() |
Kirja esittelee erilaisia filosofeja aikajärjestyksessä keskittyen heidän keskeisimpiin ideoihinsa ja niiden selittämiseen yleistajuisesti. HUOM! Kirja löytyy myös suomeksi ainakin Tampereen pääkirjastosta, mutta en tähän hätään löytänyt, millä nimellä... |
![]() |
Papineaun kirja lähestyy filosofiaa teemoittain (esim. tieto-oppi, mielenfilosofia). Se ei siis ole samanlainen kronologinen historiaesitys kuin ylläolevat teokset. En ole tätä itse vielä lukenut, mutta se on saanut ihan hyvät arvostelut. :) |



