7.-11.9.2020

Viikko alkoi omasta luokasta, josta aamutoimien jälkeen marssittiin aurinkoiselle metsäretkelle. Metsätehtävänä harjoittelimme luokittelua. Ensin etsimme vihreään lankaympyrään vihreitä asioita ja ruskeaan lankaympyrään ruskeita asioita. Lähempi tarkastelu paljasti, että monessa luonnonesineessä oli kumpaakin väriä ja niille muotoilimme keskelle oman alueensa kasvattamalla ensimmäisiä ympyröitä leikkaamaan toisiaan. Keskelle kertyikin monia aarteita.

Lisäksi jäi runsaasti aikaa kokea metsää kaikilla aisteilla ja leikkiä vapaasti. Ope asettuu metsässä yleensä tietyn kannon nokkaan, jotta lapset löytävät minut helposti aina samasta paikasta. Metsässä saan oivan tilaisuuden havainnoida oppilaita leikeissään, tarkkailla ryhmädynamiikkaa ja tarvittaessa mennä mukaan, auttaa ja näyttää mallia. Näissä tilanteissa kunnioitan oppilaiden omaa aktiivisuutta ja pyrin välttämään liiallista aikuisesta kumpuavaa ohjelmaa. Luonnon jumppasali tarjoaa jokaiselle sopivaa voiman ponnistusta: kiipeiltävää, tasapainoteltavaa, hypättävää, nostettavaa. Vuoroin rakentuu keskittynyt, paikallaan pysyvä mielikuvitusleikki ja vuoroin vauhdikkaampi juoksuleikki tempaa mukaansa. Juoksu ja pujottelu vaihtelevassa maastossa tarjoaa moninkertaisesti haastetta kuin juoksuleikki koulun pihalla tai urheilukentällä. Lapset keksivät sääntöjä leikkeihinsä ja sitoutuvat niihin. Mielikuvitus motivoi liikkumaan!

Oppiminen on kokonaisvaltaista ja sisällöt keskittyvät paitsi fyysiseen kehonhallinnan alueelle, myös laajalti vuorovaikutustaitoihin, ryhmätyötaitoihin, tunnetaitoihin. Kunkin oppilaan aarrelöydöt ohjaavat tietoisempaan luonnonhavainnointiin ja open repussa kulkevat sieni- ja luontokirjat, jos lajitunnistus vaati syventymistä. Metsäretki on kaiken kaikkiaan hyvin kattava, oppiainerajat ylittävä, lapsilähtöinen opetusmuoto alaluokilla ja on mukavaa huomata tämänkin ryhmän kohdalla - kuten niin usein ennenkin lapsiryhmissä - että metsän taikaa oppii jokainen aistimaan.

Luokassa laitoimme metsäretkeltä löytyneitä luonnonaarteita yhdessä vuodenaikapöydän koristeeksi. Lisäksi piirsimme luontovihkoihin ohjatun kuvan varvusta (harjoittelemme pikkuhiljaa liitutekniikkaa) ja lopputunnista luin Kimmon matkaa ja sai piirtää vapaan luontoaiheen.

Tiistaina oli aika taas Puron ja Kaarnan seikkailun. Ystävykset olivat tointuneet hengästyttävästä H-tanssistaan ja kuuntelivat tarkasti. ”Llll Llll Llll” pulputteli jostain. Puro lennähti heti katsomaan kultaisen siiven käänteessä ja Kaarna lähti tassuttelemaan sen perässä häntä maata viistäen. Tiheän karhunvatukkapensaan läpi onkalosta pääsi pujahtamaan metsäaukiolle, jonka keskellä kimalsi viileävetinen metsälampi ja tukeva laituri, jota valaisi lyhtypylväs. Toverukset kirmasivat siltä seisomalta uiskentelemaan.

Penkeistä muotosimme käden käänteessä oman metsälammen ja laiturin, jalkalamppu sai toimittaa lyhtypylvään virkaa ja kas kummaa äkkiä oli open perässä jono ”Kaarnoja” ja ”Puroja” valmiina hyppäämään laiturilta. Oppilaat valitsivat tarkkaan kumpaan hahmoon halusivat samaistua ja hyppäsivät ja uiskentelivat sitten tuon hahmon tyyliin. Tyynyistä saimme uimarenkaita ja lapset kuvittelivat ja ”veistelivät rantakaisloista” itselleen snorkkeleita ja sukelsivat. Lopulta tovin hyppiminen ja ”läiskähtely veteen” sai oppilaat kellumaan onnellisen raukeina. Tämän leikin avulla sitouduimme tarinaan ja hahmoihin entisestään ja koimme konkreettisesti tuon laiturin muodon. Tästä oli hyvä ”kuivata itsensä” (muutama keksi mennä luokan ”auringonsäteen” eteen kuivattelemaan), laittaa penkit paikoilleen ja ryhtyä vihkohommiin. Piirsimme laiturin.

Kerroin sadun Kolme kehrääjää, jossa lapsia selvästi pöyristytti alun äiti, joka tyttärensä loputtomaan laiskuuteen suututtuaan löi tytärtään (seuraavana päivänä kun muistelimme sadun kulkua, he kertoivat tämän kohdan hyvin tarkasti ja se toistui vielä monen satupiirroksessa). Toisaalta heitä ihastuttivat ja huvittivat nuo kolme kehrääjää, jotka erikoisine ruumiintaipumuksineen sitten onnistuivat noin vain auttamaan laiskaa tytärtä. Käsityössä ompelimme edelleen huopakorvia ja nyt lapsille on jo selvinnyt, että tekeillä on keppihevoset!
Keskiviikkona ja torstaina kirjainharjoittelu eteni pelkistetyn L-muodon ja L-äänteen harjoitteluun ja kuulemiseen sanasta leikein ja vihkoharjoittein. Jaksotuntien lopussa on jäänyt aikaa harjoitella taitopuhallusta (huilunsoiton aloittamisen tueksi harjoittelemme hallitsemaan puhallusvoimaa) höyhenellä. Rakensimme penkeille vaikka minkälaisia pujotteluratoja höyhenille.

Apropoo, nyt alkaakin olla ajankohtaista miettiä, haluatteko huilun ikiomaksi vai lainaatteko koulusta alaluokkien ajaksi. Laitan tarkempaa tietoa sähköpostitse piakkoin.

Kun huilut aikanaan saapuvat luokkaan (tarinan saattelemina, totta kai), on oppilailla idullaan jo kuin itsestään tekniikkaa saada ne soimaan kauniisti. Musiikkitunti Suvi-opettajan kanssa päätti keskiviikon ja torstai piti sisällään tuon jännittävän vierailun kummiluokkaan Virpi-opettajan luo. Kun oppilaat olivat Virpin kanssa, sain itse tilaisuuden osallistua koulumme edustajana tärkeään Snellman-korkeakoulun ja Steinerkasvatuksen liiton etäkoulutukseen oppilas-arvioinnista. Arvioinnin tavat uudistuvat jonkin verran valtakunnallisesti kaikissa kouluissa ja meillä steinerkouluissa - joissa arviointikulttuuri on omanlaistaan juuri arvopohjaamme nojaten – se saa aikaan aktivoivan paineen uudistaa oppilasarviointiamme noista tärkeistä arvoista tinkimättä. Vaikka ekaluokkalaisten itsensä maailmasta tietoinen arvioinnin kohteena oleminen, saati varsinaiset arvosanat, ovat vielä etäällä, koen tärkeäksi säilyttää suhteeni tähänkin osa-alueeseen tuoreena ja ajanmukaisena.

Loppuviikosta Puron ja Kaarnan tarina jatkui tapaamaan mumisevaa ja myhäilevää mummoa, joka tarjosi kaveruksille aika herkkua: lättyjä kermavaahdolla ja mansikoilla! ”Mmmm...” – muuta ei Kaarnan suusta tullutkaan ja naamaa valaisi onnellinen hehku. ”Ope mun on pakko saada noita lättyjä”, mumisi eräs eturivistä, kun maistelimme m-äännettä ensi viikkoa varten. 😊

Vielä ehdimme viettää erään kesäkuisen synttärit ja siinä samassa, kun hänen paketistaan paljastui pieni tonttu sateenkaaritonttujen perheestä, nousi päättäväinen käsi onnittelijoiden joukosta. ”Nyt noi vois kaikki tulla kylään jollekin meistä lapsista ja sit ne tapais taas.” Tähän mennessä juhlineet ovat kaikki saaneet eri värisen tontun. Viikonloppuun lähdimme maalattuamme kullankeltaa.

Ps. Olemme aloittaneet aamuihin uuden tavan: ihan heti luokkaan tulessa käsienpesulaulujen aikana saa ottaa kupillisen kuumaa ”aurinkojuomaa” ja aina joku vuorollaan saa lämmitellä ”hahtuvahuovan” alla. Lanseerasin tämän erään hieman aamuviluisen mukavuudeksi ja tarjoamaan pehmeän laskun kaikille reippaampiin aamuhommiin. Kyllähän laulukin raikaa paremmin kostutetulla ja lämmitetyllä kurkulla. Niin, ja se aurinkojuoma on siis aika laihaa hunajavettä, jos lasten jutut ovat huvittaneet jotakuta. X)

Ensi viikkoon!