Vuolle-opisto ja Kansalaisfoorumi



Vuolle-opiston ja Kansalaisfoorumin työstämä video toiminnalliseen lukutaitokoulutukseen.

Koulutuksen erityispiirteet

Vuolle Setlementti


Vierailut

Toiminnassa tehtiin yhteensä 46 vierailua vuoden aikana. Välillä vierailijoita kävi myös opistolla, ja näitä vierailuita oli yhteensä 32.

Kummiluokkatoiminta

Opistolla toteutettiin kummiluokkatoimintaa ja esimerkiksi kummiluokan kanssa pidettiin yhdessä leirikoulu. Leirikoululla harjoiteltiin erilaisia taitoja ja tehtiin ryhmäytymisharjoituksia. Kummiluokkana toimi Kasvatustieteiden kansanopistoryhmä. Kummiluokkatoimintaan kuului myös työelämätaitojen jakso, joka kesti 1-3kk ja oli 1-2 päivää viikossa.

Yhteisöllinen taidekasvatus osana lukutaidon oppimista ja kokonaisvaltaista kotoutumista

Kansalaisfoorumi


Kansalaisfoorumi kävi kerran viikossa opistolla pitämässä tunnit ja tunneilla oli aiheena yleensä yhteisötaide eli kohtaamisen taide ja hetken taide.


Päiväkirjatyöskentely

Teemana arkisuus ja keskeistä toisto
  • itsetutkistelu suhteessa ympäröivään maailmaan
  • esteettinen palaute

Järjestöyhteistyö

  • Oulun Tähtisirkus ry: sosiaalinen sirkus
  • Kulttuurivoimala ry: yhteisö-, ympäristö- ja mediataiteen taiteen keskus

Sosiaalinen sirkus

Yhteistyötä tehtiin myös Oulun Tähtisirkus ry: n kanssa. Tunneilla harjoiteltiin sosiaalista sirkusta eli opiskelijat pääsivät testaamaan erilaisia sirkustemppuja. Oulun Tähtisirkus ry:ssä käytiin kahdeksan kertaa ja yhteensä 16 opetustuntia.