7. luokka

Etätehtävä 7, rumpujen soitto, vko 19

Harjoittele rumpukomppeja seuraavien videoiden avulla. Voit harjoitella ilman rumpuja soittamalla kädet polveen ja pöydän reunaan. Nämä ovat rumpujen soittokokeen kompit, toiset helpompia kahdella raajalla soitettavia, toisissa on enemmän haastetta.

Beat kahdella raajalla

Beat kolmella raajalla

Mansikkakeitto

Keittomansikka

Shufflekomppi

Muumikomppi

Abbasilli - bonus

Toista, toista ja toista - vain niin opit soittamaan. Huomioi komppien eroavaisuudet. Jos onnistuu, pidämme vielä keväällä rummuista soittokokeen.

Etätehtävä 6, musiikkimuistoja-haastattelu, vko 18

Soita omalle isovanhemmallesi ja kerro tästä tehtävästä. Jos et voi syystä tai toisesta soittaa isovanhemmalle, kysy musiikkimuistoja omalta huoltajaltasi, naapurilta tai muulta aikuiselta.

Kysy esimerkiksi:

  1. millaista musiikkia hän kuunteli nuoruudessa? Artisteja, yhtyeitä…
  2. mistä hän kuunteli musiikkia? Radio, tv, levyt, kasetit…
  3. kävikö hän musiikkitapahtumissa? Konsertit, tanssit…
  4. soittiko/soittaako hän jotain soitinta tai lauloiko hän kuorossa?
  5. mitä tehtiin koulun musiikintunneilla?
  6. mikä oli hänen lapsuuden lempilaulu?
  7. laulettiinko hänelle iltalaulua? Jos kyllä, mikä se oli?
  8. mikä on hänen lempimusiikkia nyt?
  9. mistä musiikista hän ei pidä?
  10. liittyykö johonkin elämän tärkeään tapahtumaan tietty kappale? Mikä?

Nyt kuuntele yksi haastateltavan nuoruuden lempikappaleista ja kerro mitä itse olet siitä mieltä.

Lähetä vastaus sähköpostiin musa.lievestuore@gmail.com viimeistään torstaina 30.4.

 

Etätehtävä 5, kuuntele, vko 17

Kuuntelutehtävä "korona-ajan" kappaleisiin liittyen (ja vähän kehorytmejäkin!) 

Kuuntele linkeistä seuraavat kappaleet. Kahdessa kappaleessa on kehorytmi. Harjoittele ja tee liikkeet kappaletta kuunnellessasi!

https://youtu.be/2hvxnIo_AHo Sabrina ja saarten tyttäret - Mitä me tytöt suremma

https://youtu.be/jal21nwCOhI Vaskivuoren lukion kamarikuoro - Pelottomien riemulaulu

https://youtu.be/z8U9NY5EEzI Toivon kärki - Uuden edessä

https://youtu.be/3eXT60rbBVk Rotterdamin filharmoninen orkesteri - From us, for you

 

Kuunneltuasi vastaa seuraaviin kysymyksiin:

  1. Etsi tietoa. Koska kyseiset kappaleet on äänitetty?
  2. Mitä yhteistä kaikilla kappaleilla on?
  3. Yritä miettiä, miten kyseisten kappaleiden äänittäminen on onnistunut? Mitä haasteita siinä on voinut  olla?
  4. Mikä merkitys mielestäsi musiikilla on ihmisille kriisin aikana? Keksi vähintään kolme asiaa.
  5. Mikä neljästä kappaleesta on sinun suosikkisi? Perustele vastauksesi.

Lähetä vastaukset sähköpostiin musa.lievestuore@gmail.com viimeistään perjantaina 24.4.

Etätehtävä 3, vko 12-15, sävellä

Tee oma pieni sävellys, kokeile ja hulluttele:

Perinteisillä soittimilla tai laulamalla, keksi sanat tai vain soittoa, voit yllättää itsesi.

GarageBand - jos käytössäsi on tämä, saat helposti kokeilemalla tehtyä monenlaista musiikkia, ole luova.

Selaimessa toimii MusicLab, ei tarvi ladata koneelle. Testaa sen hauskoja mahdollisuuksia, pidennä kappaletta (settings, bars + esim 16) ja kokeile kuinka erilaista musaa saat tälläkin tehtyä.

MusicLab

Halutessasi voit palauttaa tuotoksia musa.lievestuore@gmail.com osoitteeseen. 
Hauskoja sävellyshetkiä!

Etätehtävä 2, vko 12-15, laulu joka liikutti

Valitse musiikkikappale, jonka tekstejä/musiikkia olet pysähtynyt kuuntelemaan tai se on jollain lailla koskettanut sinua:

- Esittele lyhyesti yhtye tai artisti

- Etsi kappaleen säveltäjän ja sanoittajan tekijätiedot

- Kirjoita suorasanaisena tiivistelmänä laulun tarina

- Hae lauluun tai musiikkinäytteeseen linkki

- Muista lisätä työn loppuun lähteet eli mistä sivustoilta hait tietoa sekä kuva- ja äänimateriaalia

Palauta työ sähköpostiin musa.lievestuore@gmail.com tai WhatsAppilla numeroon 050-533 8381 viimeistään 3.4.2020. Muista laittaa oma nimesi viestiin.

Liikuttavia musiikkihetkiä kuunteluun.

Etätehtävä 1, vko 12-15, laula ja soita

Harjoittele valitsemasi laulu, laula siitä videolle pieni pätkä ja lähetä osoitteeseen musa.lievestuore@gmail.com tai WhatsAppilla numeroon 050-533 8381. Muista laittaa viestiin oma nimesi. Voi olla säestyksetön tai säestys voi soida taustalla. Puhelimella nauhoitettu riittää hyvin ja kaikki lastenlaulutkin ovat kivoja.

TAI

Harjoittele soittamista jos kotoa löytyy joku soitin: nokkahuilu, huuliharppu, piano, kitara tai vaikka itse rakenneltu rumpusetti, kaikki käy. Nauhoita soittoa videolle ja lähetä osoitteeseen musa.lievestuore@gmail.com. Puhelimella tehty riittää. Tai palauta WhatsAppilla numeroon 050-533 8381. Muista laittaa viestiin oma nimesi.

Teet sitten soitto- tai laulutehtävän, joka tapauksessa käy laulamassa 10 lastenlaulua Yle Areenan sivulta:

100 lastenlaulua

Palauta videot viimeistään 3.4.2020. Iloa laulamiseen ja soittamiseen, ota se rentona välipalana kaiken muun opiskelun keskellä.