Viikko 14

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina perinteiset pääsiäisrastit ulkona. Rasteilla munien etsintää, pupun loikkia ja luudalla lentelyä. Maisteltiin myös pääsiäisen makuina pashaa, sitruunarahkaa, mämmiä ja suklaata. Virpomistakin harjoiteltiin jo pääsiäistä ajatellen.










Tiistaina luettiin isommille lapsille pääsiäissatu ystävät yllättää. Sadun jälkeen lapset saivat piirtää mitä sadusta jäi mieleen. Pienemmillä pääsiäiseen liittyviä värityspuuhia.


Keskiviikkona metsäretkeiltiin koko porukalla. Metsäretkellä etsittiin kadonneita pupu lapsia. Lapset hienosti huomasivat, että pupuilla oli erilaisia ilmeitä. Lopuksi pohdittiinkin mikähän tunne kullakin pupulla on?

Metsäretkellä tutut puuhat jatkui viime kerran jäljiltä. Kuvassa oleva puun pahka on susoittu paikka seistä ja katsella muiden menoa.

Torstaina leikkiä ja istutus puuhia. Ruokakasvatus teemaan liittyen kokeilemme tänä vuonna kasvattaa paprikaa ja tomaattia. Saamme lasten kanssa seurata kasvua ja toivottavasti maistella myöhemmin myös satoa.


Iloista pääsiäisen aikaa jokaiseen perheeseen!