Kansallispuisto Longonot

Kansallispuisto Longonot sijaitsee n. 60 kilometriä Nairobista luoteeseen East Rift Valleyssa. East Rift Valley sijaitsee erkanemissaumojen keskellä, jossa joka vuosi mannerlaatat liikkuvat noin 6 mm eri suuntiin. On tehty tutkimuksia, joissa on ennustettu koko Itä-Afrikan erkanevan muusta Afrikasta monien tuhansien vuosien päästä näiden erkanemissaumojen takia.
Kansallispuiston aktiivinen kerrostulivuori Mt Longonot kohoaa 2780 metriin. Kerrostulivuori on tulivuori, joka muodostuu eri kerroksista ja jokaisessa kerroksessa on eri määrä laavaa ja tuhkaa. Edellisen kerran tulivuori on purkautunut 1860-luvulla. Kun vuori purkautuu, sen aiheuttamaa voimaa voi verrata atomipommiin, sillä se purkautuu hyvin suurella voimalla ja purkauksessa syntynyt laava leviää myös todella kauas muualle ympäristöön.

Tulivuoren ympärillä on paljon tummaa maastoa, joka on viime purkauksesta tullutta tuhkaa ja laavaa, joka on kovettunut laavakiveksi. Vuorella esiintyy monia lajeja, kuten leopardeja, seeproja, puhveleita ja kirahveja, mutta niitä näkyy vain kraaterin ulkopuolella, sillä eläinten on vaikea päästä alas kraateriin ja myös pois sieltä sen jyrkkäreunaisuuden vuoksi. Vuoren purkausaukko eli kraateri, joka on halkaisjaltaan 1.8 kilometria ja ympärysmitaltaan 7.2 km, sisältää täysin omanlaisensa ekosysteemin. Kraaterin sisällä asuu monia hyönteisiä sekä puu- ja lintulajeja. Nykyään vastuu vuoresta on Kenian keskushallituksella ja Wildlife Servicellä. Turismin tuottamat tulot menevät suoraan keskushallinnolle ja sen sisällä oleville järjestöille, kuten Wildlife Servicelle ja LUMOlle. Alueen paikalliset eivät saa tuotoista mitään, mutta uusia työpaikkoja voi syntyä. Alueen ulkopuolella asuvat paikalliset saattavat kuitenkin saada jotain hyötyä tuotosta järjestöjen kautta, sillä esimerkiksi LUMO käyttää rahaa parantamaan Kenian maataloutta.