Kunnan OPS-sisältö
Viitasaarella valmistava opetus noudattaa koko kaupungin yhteistä, perusopetuksen opetussuunnitelmaan kirjattua toimintakulttuuria, arvoja ja toiminta-ajatusta. Valmistavan opetuksen keskeisinä tavoitteina ovat perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti edistää opetukseen osallistuvan oppilaan suomen kielen taitoa, tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä antaa tarvittavia valmiuksia perusopetusta varten kunkin oppilaan omista lähtökohdista käsin. Valmistavassa opetuksessa kehitetään oppilaan laaja-alaista osaamista sekä opiskelutaitoja ja -valmiuksia. Oppilaita ohjataan hyvään vuorovaikutukseen eri kulttuuriryhmien ja kantaväestön kanssa.
Jokaiselle oppilaalle laaditaan hänen kielitaitonsa ja kouluvalmiuksiensa mukaan henkilökohtainen opinto-ohjelma. Opinto-ohjelman laatimisessa noudatetaan yleisiä perusopetuksen valmistavan opetussuunnitelman perusteita. Valmistavan opetuksen aikana oppilaita integroidaan esi- tai perusopetukseen oppilaan ikätasoa vastaaviin opetusryhmiin. Opetusta eriytetään ja ohjausta annetaan oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Jos valmistavan opetuksen aikana oppilaalla ilmenee tarve oppimisen ja koulunkäynnin tukeen, tuki annetaan oppilaalle parhaiten soveltuvalla tavalla. Viitasaarella perusopetuksen valmistavan opetuksen oppilailla on oikeus kaupungin perusopetussuunnitelman mukaiseen oppilashuoltoon. Kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisessä sekä niihin liittyvissä menettelytavoissa, kodin ja koulun välistä yhteistyötä koskevissa asioissa sekä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa toteutettavassa yhteistyössä noudatetaan Viitasaaren kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Valmistavan opetuksen päätteeksi oppilaalle annetaan osallistumistodistus, johon merkitään opetuksen laajuus, opiskellut oppiaineet ja niiden laajuus, opetuksen sisältö sekä oppilaan edistyminen.